Mainos

Miksi tupakointia suitsitaan, mutta alkoholia vapautetaan? Vastaus osin 1990-luvun Yhdysvalloissa

Tänään voimaan astuva uusi tupakkalaki on herättänyt keskustelua muun muassa siitä, miksi tupakointia pyritään rankalla kädellä vähentämään samaan aikaan kuin alkoholilainsäädäntöä taas vapautetaan.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Antero Heloman mukaan tupakkavastaisuuden lisääntyminen ja toisaalta teollisuuden vähäinen puolustautuminen juontaa juurensa 1990-luvun Yhdysvaltoihin.

Heloman mukaan tupakkateollisuus ei vastusta toimia tupakoinnin vähentämiseksi yhtä kuuluvasti kuin alkoholipuoli.

Tupakkateollisuus kärsi 1990-luvulla Yhdysvalloissa suuret tappiot oikeudenkäynneissä, sillä teollisuus oli pitkään kieltänyt kaikki tupakan terveyshaitat. Oikeus kuitenkin katsoi tupakkayritysten valehdelleen kieltäessään tupakan haitallisuuden, ja määräsi yritykset maksamaan korvauksia tupakasta sairastuneille.

– Vasta silloin tupakkateollisuus myönsi haitallisuuden ja vastustus kasvoi, Heloma sanoi MTV Uutisten haastattelussa.

Vähäinen alkoholinkäyttö ei yhtä haitallista

Heloman mukaan tilanne onkin alkoholin kanssa varsin erilainen. Suomessa esimerkiksi Panimoliitto on äänekkäästi vastustanut alkoholilainsäädännön kiristyksiä ja vastaavasti kannattanut alkoholin vapauttamista.

Alkoholi on todistetusti haitallista terveydelle, mutta Heloma näkee tupakan kuitenkin suurempana riskinä terveydelle.

– Erona on se, että vähäinenkin tupakointi on haitallista, mutta vähäinen alkoholin käyttö ei niinkään. Toki alkoholin haitat ovat suuria, jos sitä käyttää paljon.

Mitä seuraavaksi?

Heloma uskookin, että tupakointia tullaan jatkossakin rajoittamaan. Hän epäilee, että Suomeen rantautuisi seuraavaksi Australiasta tuttu plain packaging eli yksinkertainen pakkaus.

– Askit muuttuisivat samaan vihreään sävyyn ja kaikki tuotemerkit poistettaisiin. Tämän on todettu vaikuttavan erityisesti nuoriin, jotka eivät ole niin kiinnostuneita tylsän näköisistä askeista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.