Mainos

Miljoonavelkainen liikemies junaili vaalirahaa

Talous- ja konkurssisotkuissa jättivelat kehittänyt liikemies Juha Kajo, 51 suositteli suursijoittaja Ahti Vilppulalle vaalirahalla tuettavia ehdokkaita vuonna 2007. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Vilppulan hallitsema Helsingin Mekaanikontalo tuki eduskuntavaaleissa Jyrki Kataista (kok), Jyri Häkämiestä (kok) ja Paula Lehtomäkeä (kesk). Vilppula oli tuohon aikaan suuromistaja pörssiyhtiö Ruukki Groupissa, josta rahaa saivat Timo Kalli (kesk), Seppo Kääriäinen (kesk), Lehtomäki ja Reijo Laitinen (sd).

Lehden mukaan Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen tapasi Kajon juuri ennen vaaleja helmikuussa 2007. Kajo tuli Järsön edustustiloihin keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kutsusta.

Kajolta on yritetty periä ulosoton kautta miljoonien eurojen saatavia. Mies on todettu varattomaksi. Kuitenkin hän asuu Helsingin keskusta-alueella 200 neliön asunnossa ja hänellä on asunto myös Nizzassa.

Keskustaministerit Paavo Väyrynen, Mari Kiviniemi ja Lehtomäki kuuluvat Kajon lähipiiriin, samoin Kalli ja Kääriäinen. Kajo on läheisissä väleissä myös muun muassa ex-pääministeri Esko Ahon (kesk) kanssa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.