Mainos

Milloin viimeksi sääkartat ovat näyttäneet tältä?

Koko viikon sääkartoilla näkyy pelkkää aurinkoa. Tämä luo MTV:n meteorologeille paineita.

– Olemme keskiviikkoon mennessä pulassa, kun ei ole mitään uutta kerrottavaa säästä, sanoo meteorologi Liisa Rintaniemi.

Ja säätiedotus yksinkertaisuudessaan kuuluu näin:

– Meillä on koko viikko aurinkoista säätä koko maassa, lämpötilat noin kahdessakymmenessä asteessa tai vähän yli. Torstaina ja perjantaina voi mennä hellerajakin rikki jossain päin maata, vaikea sanoa tarkalleen missä, sillä myös pohjoisessa on lämmintä.

Rintaniemen mukaan kyseessä on kesän ensimmäinen sulkukorkeapaine.

– Se on korkeapaine, joka jää paikoilleen pitkäksi aikaa. Näillä näkymin se olisi väistymässä vasta ensi viikon alkupuolella.

Vastaava korkeapaine ei sinänsä ole harvinainen, mutta epävakaassa kesässä tämä on ensimmäinen pitkäkestoinen korkeapaine Suomen yllä.

– Kokonaisuutena käsillä on kesän paras viikko, kun koko maassa on tasa-arvoisesti lämmintä ja aurinkoista.

Öisin tosin voi olla kylmää.

– Öisin voi olla alle kymmenen astetta, paikoin myös hallaa. Ainakin basilika kannattaa tuoda jo sisälle, sanoo Rintaniemi.


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.