Mainos

Ministereitä 14 – korkeakouluihin kolmas lukukausi

Hallitustunnustelija Juha Sipilän mukaan Suomen tilanne on vaikea, eikä enempää velkaa voi tehdä. 

Sipilä julkisti myös listan, mille puolueille ministerinsalkut menevät. Hieman yllättäen Timo Soinista tulee ulkoministeri, Alexander Stubbista valtiovarainministeri.

Kaikkiaan hallitukseen tulee 14 ministeriä. Keskusta saa pääministeripaikan lisäksi viisi muuta salkkua, perussuomalaiset ja kokoomus saa molemmat neljä salkkua.

– Kymmenen miljardin ongelmaan on haettu ratkaisuja yksityiskohtaisella tasolla.

– Olen kokenut tehtävän edessä itseni pieneksi, Sipilä totesi tiedotustilaisuuden aluksi.

Sipilä kertoi pitkään odotetut kolmen puheenjohtajan neuvottelujen tulokset valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa hetki sitten.

Juha Sipilä (kesk.) ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sekä kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb saivat neuvottelut valmiiksi eilen illalla. 

Sipilän mukaan talouden tervehdyttämiseksi on saatu aikaan uskottava ohjelma. Päätökset ovat paikoin kipeitä, mutta osa säästöistä on ehdollisia.  

– Tarvitaan pitkäaikaista tulopoliittista ratkaisua, jonka etumerkki on negatiivinen. Sipilä pyysi elinkeinoelämää mukaan talkoisiin.

Koulutuksesta Sipilä sanoi, että korkeakouluihin halutaan saada kolmas lukukausi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.