Mainos

Ministeri Haglund ehdottaa tuloverotuksen keventämistä

Kokonaisveroaste on RKP:n puheenjohtajan puolustusministeri Carl Haglundin mielestä kestämättömän korkea ja rajoittaa suomalaisten ostovoimaa.  

– Etenkin tuloverotusta pitäisi keventää, jotta ihmisillä olisi enemmän ostovoimaa. Se olisi tärkein tavoite. Myös alv-uudistus voisi olla järkevä, sanoi Haglund Ylen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.  

Hän hakisi myös ratkaisuja, joilla voitaisiin edistää yritysten, etenkin pienten ja keskisuurten yritysten, mahdollisuuksia palkata ihmisiä.

Verotuksen lisäksi kyse on Haglundin mielestä työmarkkinauudistuksista.  
Sen sijaan hän tyrmää kasvun etsimisen velkaa ottamalla. Velkarahalla ministeri ei rahoittaisi edes puolustusvoimia.  

– Emme voi jatkaa velkaantumisen kierrettä tappiin asti. Uskon, että seuraavakin hallitus joutuu osittain vielä jatkamaan velkaantumista, mutta sen pitää pienentyä koko ajan, jotta pääsisimme pikku hiljaa tasapainoon, Haglund sanoi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.