Mainos

Ministeri Hautala kutsuu valtioyhtiöiden johtajat koolle

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) aikoo kutsua koolle valtio-omisteisten yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat keskustelemaan työmarkkinatilanteesta. Hautalakin toivoo johtajien pidättäytyvän palkankorotuksista.

– Työmarkkinaratkaisu on äärimmäisen tärkeä kaikille suomalaisille ja äärimmäisen hauras. Olin jo etukäteen päättänyt kutsua koolle kaikkien valtio-omisteisten yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat keskustelemaan työmarkkinatilanteesta ja siitä, mikä vastuu heillä on. Lisätään tietoisuutta, Hautala kertoi Seitsemän Uutisissa.

Hautalan mukaan johtajien palkankorotuksia ei voida suoraan kieltää.

– Minä luulen, että hallitusten jäsenten palkkiot ovat sellaisia, joihin voidaan soveltaa tällaista. Meillä on voimassa olevia johtajasopimuksia, joten en halua luvata tässä ja nyt, mutta minun mielestäni tällaisilla vetoomuksilla on tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa merkitystä, Hautala totesi, kun uutisankkurit toisen kerran kysyivät, voidaanko palkankorotukset kieltää.

Hautalan mukaan hallituksen vetoomuksella on merkitystä.

– Vuosi sitten, kun lentoyhtiö SASilla on niin sanotusti final call, johto alensi omia palkkioitaan muistaakseni 15-20 prosenttia. Tällaisilla symbolisillä eleillä on merkitystä, Hautala sanoi.

Nyt ei olisi siis kyse palkan alentamisesta, vaan palkan jäädyttämisestä nykytasolle.

Hautala korosti moneen otteeseen malttia johtajilta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.