Mainos

Ministeri: Kajaanin tapaus ääriesimerkki kotouttamisen epäonnistumisesta

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström pitää Kajaanin Otanmäen surmaa ääriesimerkkinä kotouttamisen epäonnistumisesta.  

Jari Lindström otti asiaan kantaa MTV:n Huomenta Suomessa.

– Tämä (Otanmäen tappo) on ääriesimerkki siitä, että jos kotouttamisessa ei olla onnistuttu, se voi johtaa ongelmiin.

Lindström sanoi, että kotouttamisen vaikeudet pitää myöntää avoimesti.  Hän sanoi muun muassa, että maahanmuuttajat ovat pitkään taloudellinen taakka.

– Siinä on pitkä tie, se on rehellisesti sanottava. Valtion budjetissa nähdään, että puhutaan isoista rahoista.

– Olemme yrittäneet tuoda kotouttamisen politiikkaan sen, että kerrotaan sekä myönteiset että negatiiviset asiat, ettei tule harhaluuloja tai väärinkäsityksiä.

Lindström viittasi myös tällä viikolla julkaistuun selvitykseen, jossa maahanmuuttajien työllistymistä selvitettiin.

– Eläketurvakeskuksen ja Pellervon tutkimuslaitoksen selvityksen tulokset eivät ole tiettyjen ryhmien osalta mairittelevia, eli työsarkaa riittää. Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleet eivät tahdo työllistyä millään. Ne, jotka tulevat humanitaarisin perustein, ovat hankaluuksissa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.