Mainos

Ministeri maahanmuuttajista: Riskit kasvavat, jos kotouttaminen ei onnistu

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) arvioi turvallisuusriskien kasvavan, jos maahanmuuttajien kotouttaminen ei onnistu. Lindström kertoi maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvistä haasteista ministeriön tiedotustilaisuudessa.

– On jo kuulunut erilaisia tapauksia ympäri Suomea, lähinnä turvallisuuspuolen asioita, ja jos kotouttaminen ei onnistu, on todennäköistä, että riski niiden lisääntymiseen kasvaa.

Ministeri viitannee muun muassa viimeaikaisiin raiskaustapauksiin liittyen turvapaikanhakijoihin. Lindström sanoi myös, että kotouttamisella on tarkoitus ehkäistä radikalisoitumista.

Lindströmin mukaan vanhat keinot kotouttamiseen eivät enää riitä.

– Yli 30 000 maahantulijaa on saapunut, ja heistä noin kolmannes saanee oleskeluluvan. Meidän pitää osata kotouttaa nämä ihmiset. Tämä ei ole mikään helppo asia, kun se ei ole onnistunut tähänkään saakka pienemmillä määrillä kaikkien osalta. Ne tavat, joita aikaisemmin on käytetty, eivät voi millään riittää uuteen tilanteeseen.

Ministerin mukaan kotouttamiseen pitää panostaa rahaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

– Jos katsoo raadollisesti vain taloutta, mistä tässä ei tietenkään ole vain kysymys, joudumme panostamaan paljon enemmän rahaa, jos olemme passiivisia kotouttamisessa, emmekä edes yritä.

Lindströmin mukaan maahanmuuttajat voisivat työllistyä esimerkiksi kausiluontoisiin töihin. 

– Moni väittää, että Suomessa on paljon tekemätöntä työtä, muun muassa risusavottaa riittää. Sitten on kausiluontoista työtä, esimerkiksi marjanpoimintaa.

Jatkossa maahanmuuttajien osaamista arvioidaan jo vastaanottovaiheessa. Työ- ja elinkeinoministeriö kehittää parhaillaan verkkotyökalua, jolla turvapaikanhakijat voisivat itse arvioida osaamistaan jo ennen oleskeluluvan saamista. 

Ministeriön mukaan kotoutumiskoulutusta kytketään entistä enemmän työelämään. Myös maahanmuuttajien yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan mahdollisuuksia pyritään hyödyntämään aikaisempaa enemmän. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.