Mainos

Ministeri Orpo Terrafame-kohusta: Sipilän esteellisyys selvitetään

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiisti tänään lauantaina tienneensä sukulaistensa omistusosuuksista Katera Steel -konepajayrityksessä. Katera Steel on saanut noin puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen valtion rahoittamalta Terrafame-kaivosyhtiöltä.

– Minulla on puhdas omatunto, Sipilä sanoi STT:lle. 

Sipilä lisäsi, että hänen tietojensa mukaan tilaus olisi tehty riippumatta siitä, jatkaako Terrafame toimintaa valtion tukemana vai ajetaanko kaivos alas.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) antoi pääministerille sivustatukea ja katsoi, ettei Sipilä ollut esteellinen tekemään hallituksessa päätöstä uudesta sadan miljoonan euron valtiontuesta kaivosyhtiö Terrafamelle. 

– Oma käsitykseni on se, että missään tapauksessa minkäänlaista jääviysongelmaa ei ollut. Olen vastuullinen ministeri ja tiedän suhteellisen tarkkaan Terrafamen tilanteen. Olen aivan varma siitä, että pääministerillä ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, että Katera Steel on saamassa tässä kauppaa tai urakkaa, Rehn sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Kysymys esteellisyydestä nousi Kansan Uutisten uutisoitua, että Sipilän sukulaiset ja lapset ovat omistajina noin puolen miljoonan euron tilauksen saaneessa yhtiössä. 

– Ei pääministerin sukulaisia voida asettaa liiketoimintakieltoon sen takia, että hän on pääministeri, Rehn torjui.

Rehnin mukaan Katera Steeliltä tilatut malminkuljettimet olisi tilattu joka tapauksessa.

– Tarkistin asian Terrafamelta kun keskustelu tästä asiasta nousi. Nämä malminkuljettimet olisi tilattu myös siinä vaihtoehdossa, että kaivos olisi päätetty sulkea, hän kertoi.

Rehnin mukaan hallituksen tukipäätös on tehty kestävällä pohjalla. Asiasta ei keskusteltu etukäteen, koska kaupasta ei ollut hallituksessa tietoa.

Sipilä vieraili pari viikkoa sitten kaivoksella ja ilmoitti silloin, että alasajovaihtoehto on nyt haudattu.

Rehnin mukaan alasajopuheet ovat jääneet sivuun, koska kaivos toimii nyt paremmin ja nikkelin ja sinkin hinta on noussut. Samalla yksityisten teollisten sijoittajien kiinnostus on kasvanut, vaikka kukaan ei ole vielä sitoutunut mukaan.

– Olen kohtuullisen luottavainen, että pääsemme tässä myöskin maaliin. Aika pian asiasta tulee varmaan tietoa, Rehn vakuutti. 

Rehnin mukaan kaivoksen toiminta voi muuttua kannattavaksi noin vuodenvaihteessa 2017–18.

Orpo: Asia selvitetään 

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puolusti Terrafamelle aiottuja tukia, mutta ei ottanut tarkempaa kantaa Sipilän 
tilanteeseen.

– En tunne asiaa niin hyvin, että osaisin sanoa mikä on oikeaa ja väärää. Kun tästä on noussut näin iso keskustelu, niin tämä asia varmasti selvitetään lähiaikoina, Orpo sanoi STT:lle.

Orpo arvioi Kouvolan Sanomille, että oikeuskansleri voisi olla oikea taho antamaan lausunnon asiasta.

Oppositiojohtaja Antti Rinne on vaatinut virallista selvitystä Sipilän esteellisyydestä. Rinne kommentoi asiaa Savon Sanomille.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.