Mainos

Ministeri Vehviläinen KSML:lle: Sote-mallia ei muuteta

Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että hallitus ei ole keskustellut sote-mallin vaihtamisesta. 

Vehviläisen mukaan hallitus valmistelee edelleen 18 itsehallintoalueen mallia. Kokonaisuus on hallituksen käsiteltävänä lähiviikkoina, Vehviläinen sanoo KSML:lle.

– Silloin toki katsomme kaikkia näkökohtia, mutta lähtökohtana on se, mitä hallitusohjelmassa ja marraskuun alussa sovittiin. Sitä ei ole tarkoitus muuttaa.

Hallitus päätti marraskuussa, että itsehallintoalueita perustetaan 18 ja niiden pohjana ovat nykyiset maakunnat. Kokoomuksesta nousi kuitenkin tässä kuussa kritiikkiä 18 itsehallintoalueen mallia kohtaan.

Lisäksi kaikkiaan yhdeksän kuntaa haluaa vaihtaa maakuntaa. Hallitus linjaa uutta maakuntajakoa lähiviikkoina. Myös kuntien maakuntavaihdosten rima on Vehviläisen mukaan korkealla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.