Mainos

Ministerin kuntakierros alkoi mielenosoituksella

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) kaikkiaan 18 paikkakunnalle etenevä kuntauudistuksen aluekierros alkoi banderollien paukkeella Joensuussa. Polvijärven ja Juuan kuntien itsenäisenä säilyttämistä puolustanut mielenosoitus ei kuitenkaan suurta haittaa ministerin aikatauluun tuonut. Parikymmentä mielenosoittajaa tyytyi vain heiluttelemaan kylttejään, joissa kuntauudistus tuomittiin kaikilta osin epäonnistuneeksi tekeleeksi.

- Yllätyin kyllä miten runsaasti täällä on ihmisiä paikalla, Virkkunen myönsi sisätiloihin päästyään.

Virkkunen oli selvästi tyytymätön mielenosoittajien viestiin, jossa kuntien pelättiin menettävän itsenäisyyden lisäksi myös lähipalvelut. Väitettiinpä banderolleissa Virkkusen ajavan ihmiset pakkomuutolla Helsinkiin.

- Ihmiset ovat ihan turhaan huolestuneita, jos ajattelevat että heidän kuntansa puolesta on jo jotain päätetty. Näin ei tietenkään ole, Virkkunen vakuutti.

Pohjois-Karjalan kuntatilaisuuteen osallistui useita satoja kuntien edustajia ja sanakka median joukko. Puheenvuorot jatkuivat tuntikausia, vaikka niiden pituutta rajoiotettiin.

Uusia rakenteita pohtinut työryhmä ehdottaa Pohjois-Karjalaan kolmen suurkunnan mallia. Tällä hetkellä maakunnassa on 14 kuntaa.

- Ny ton aika vaikuttaa, kunnat ovat avainasemassa uudistuksen etenemisessä. Meidän on nyt tämä uudistus tehtävä eikä siirrettävä ongelmia enää tulevaisuuteen, kuntaministeri motivoi kuntien edustajia tilaisuudessa.

Puhetta rajoitettiin, vaikka kuulemistilaisuus

Kun kunnat pääsivät ääneen kävi pian selväksi, että selvä enemmistö kunnista ei hyväksy työryhmän ehdotusta. Yksi kovasanaisimmista oli Juuka.

- Kerrankin sai puhua suunsa puhtaaksi. Kyllä sen piti nyt tulla ministerille selväksi, että Juuka haluaa säilyä itsenäisenä, tykitti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tarja Hyykky.

Rääkkylän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen sai tilaisuuden puheenjohtajalta torut pitkistä jorinoista.

- Eikös tämä ollut kuulemistilaisuus, Hämäläinen ihmetteli puhujapöntöstä.

Kunnat: Tiedot vanhoja ja tulkinta virheellistä

Yleisön kannustaessa jatkamaan tilaisuuden puheenjohtajana toiminut ylijohtaja Päivi Laajala ei enää puuttunut Hämäläisen lennokkaaseen puheenvuoroon.

- Rääkkylä on kulkenut vastavirtaan ja saanut esimerkiksi lääkäripalvelut kuntoon. Kehotan kaikkia muitakin kuntia ajattelemaan omilla aivoilla, Hämäläinen sanoi.

Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Kähkönen ihmetteli kuntatyöryhmän perusoletusta, ettei kunnissa tehdä mitään ongelmiensa ratkaisemiseksi.

- Lieksan kannalta esitys vaikuttaa ihmeelliseltä. Haluamme pysyä itsenäisenä kuntana myös jatkossa.

Erittäin monet kunnat vaativat puheenvuoroissaan kuntia koskevien tietojen ja johtopäätösten tarkistamista. Liitossuunnitelmia tehdäänkin kuntien mielestä monin paikoin vanhentuneilla tiedoilla ja virheellisillä tulkinnoilla.

Esitys: Kuntia jäisi vain 66-70

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.