Mainos

Ministeriö ehdottaa tiedusteluun lisävaltuuksia – puhelinsalaisuus heikkenisi

Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa tiedusteluun lisävaltuuksia. 

Työryhmä mahdollistaisi luottamuksellisen viestin suojaan kuuluvan tiedon hankkimisen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää, kun on esimerkiksi kyse terrorismista, väkivaltaisesta radikalisoitumisesta tai ulkomaisten tiedustelupalveluiden toiminnasta.  

Ehdotus vaatisi perustuslain muuttamista, sillä lain nykyinen tulkinta ei mahdollista kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin suojan rajoittamista kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Perustuslain muuttaminen työryhmän ehdotuksen mukaan ei kuitenkaan mahdollistaisi laaja-alaista tietoliikenteen seurantaa.

– Se saattaisi tarkoittaa esimerkiksi kahden ip-numeron tai puhelimen seurantaa, samalla tavalla kuin rikostorjunnassa tällä hetkellä tehdään, sanoo työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Sami Manninen oikeusministeriöstä.

Työryhmän ehdottama perustuslain muutos mahdollistaisi lain muuttamisen siten, että tietoa olisi mahdollista hankkia laajemmin sotilaallisesta toiminnasta tai muusta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Se tarkoittaa toimintaa, jota ei ole säädetty rangaistavaksi tai johon ei ole mahdollista kohdistaa selkeää rikosepäilyä.

– Seuranta saattaisi olla lähialueella olevan valtion sotilaiden keskustelua, kun he miettivät panssarivaunujen sijoittelua, Manninen sanoo.

Hänen mukaansa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta tarkoittaa toimintaa, joka vaarantaa yhteiskunnan perustoiminnot. Hän myöntää, että kansallista turvallisuutta ei ole yhtä helppo määritellä kuin esimerkiksi yksilön turvallisuutta.

Lisävalvontaa myös tiedustelijoille

Suojelupoliisille ja armeijan tiedustelulle kaavaillaan lisääntyvien tiedusteluvaltuuksien lisäksi myös lisää valvontaa. Mannisen mukaan kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin kuunteluun tai valvontaan luvan todennäköisesti myöntäisi tuomioistuin.

Mannisen johtama työryhmä luovutti esityksensä perustuslain muuttamisesta oikeusministeri Jari Lindströmille (ps.). Muutos etenee lausuntokierrokselle ja parlamentaarisen ryhmän valmisteluun.

Keskustelu tiedustelun lisävaltuuksista kiihtyi jo edellisellä vaalikaudella. Lindströmin mukaan yhtenä syynä sille on "yleinen maailmantilanne".

– Tiedustelulainsäädännöstä on koettu, että se ei tarjoa riittävästi työkaluja ennaltaehkäisevään toimintaan, Lindström sanoo.

Oikeusministeriön työryhmän tehtävä oli pohtia perustuslain muuttamista. Puolustusministeriön asettama työryhmä suunnittelee asiaa sotilastiedustelun ja sisäministeriön ryhmä siviilitiedustelun näkökulmasta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.