Mainos

Ministeriö: Laskukausi näkyy pian myös työllisyydessä

Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvun pysähtyvän lähikuukausien aikana.

Työministeri Tarja Cronberg arvioi, että vahva nousukausi on taittumassa laskukaudeksi myös meillä. Tuotannon kasvun ennustetaan hidastuneen noin kahden prosentin tasolle, mikä ennakoi myös työllisyyden kasvun pysähtymistä.

– On huomattava, että kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden vaikeudet eivät vielä näy syyskuun työllisyystilastoissa, jotka ovat yhä myönteisiä. Tulevasta talouskehityksestä vallitsee suuri epävarmuus, Cronberg toteaa.

Työministerin mukaan talouskasvua pitää kuitenkin yllä yksityisen kulutuksen kasvu, jonka hän odottaa jatkuvan suhteellisen voimakkaana myös ensi vuonna verohelpotusten ja ansiotason nousun siivittämänä. Hän sanookin, että selvemmin työllisyys on edelleen kasvussa kaupassa, ravintolapalveluissa ja henkilökohtaisissa palveluissa.

Työministeri katsoo kuitenkin, että työllisyydestä on nyt aktiivisesti huolehdittava eikä työttömyyttä ei saa päästää kasvamaan.

– Tässä vaiheessa ennen kaikkea rakennusalaa ja metsäteollisuuden rakennemuutosta on seurattava erityisen tarkasti. Vuokra-asuntorakentamisen vauhdittaminen on nyt tärkeää, tähän valtio onkin kehittänyt porkkanoita. Myös kotitalousvähennyksen markkinointia on lisättävä. Nyt kun rakennusalalla hidastuu ja kapasiteettia vapautuu, kotitalouksien kannattaa tehdä korjausrakentamisinvestointeja, Cronberg korosti pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.