Mainos

Ministeriö: Palvelutalojen pakkokeinoja aiotaan pikemminkin vähentää

Sosiaali- ja terveysministeriö tyrmää perjantaisen uutisen aikeista tuoda pakkokeinoja muistisairaiden hoitoon.

Etelä-Suomen Sanomien uutisen mukaan vaikeiden muistisairauspotilaiden hoitoon suunnitellaan pakkokeinoja työryhmässä. Ministeriön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeutta koskeva lakiuudistus päinvastoin pyrkii pakkokeinojen vähentämiseen.

– Jo nyt on käytössä kaikennäköisiä rajoitustoimenpiteitä, joista ei ole asianmukaista lainsäädäntöä, vaan käyttö on mielivaltaista. Tavoitteenamme on turvata oikeussuoja sekä asiakkaalle että henkilökunnalle eli kirjata säännökset siitä, milloin ja missä tilanteessa rajoitustoimenpiteitä ylipäätään voidaan käyttää, sosiaalineuvos Viveca Arrhenius STM:stä sanoo.

Pakkokeinon määritelmä epäselvä

Myös STM:n neuvotteleva virkamies Mika Paavilainen tähdentää, että uudistusta valmistelevan työryhmän tehtävänä on selkeyttää lainsäädäntöä niin, että käytännöt yhdenmukaistuisivat parempaan suuntaan.

– Tämänhetkinen lainsäädäntö ei ole tarpeeksi yksityiskohtaista, eikä täytä kaikilta osin perustuslain vaatimuksia. Laillisuusvalvojien tarkastuksissa on käynyt ilmi, että pakkokeinoja käytetään, mutta kielletyn ja sallitun toiminnan rajanveto on osoittautunut käytännössä usein vaikeaksi. Potilaan oikeuksien puuttumista ei aina edes mielletä pakkokeinoksi.

– Työryhmän tehtävä on miettiä, milloin pakkokeinojen käyttö on välttämätöntä potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan oman tai muiden turvallisuuden kannalta. Muulloin niitä ei saisi käyttää.

Säännökset jopa 1970-luvulta

Osa pakkokeinosäännöksistä on jo varsin ikääntyneitä. Kehitysvammahuollossa lainsäädäntö rajoitusten osalta on peräti 1970-luvulta.

Sosiaalihuollossa esimerkiksi lastensuojelulain pykälät ovat ajan tasalla, mutta ikääntyneiden osalta ei tällä hetkellä ole olemassa säännöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta.

– Siltä osin säännökset vaativat uudelleenmiettimistä, Paavilainen sanoo.

Myöskään varsin hankalan ryhmän, muistisairaiden, osalta säännöksiä ei Paavilaisen mukaan oikeastaan ole.

– Sääntelyn kirjaaminen ei tule olemaan helppoa, hän arvelee.

Työryhmän kausi päättyy lokakuun lopussa, tosin se saattaa pyytää lisäaikaa. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys lain uudistuksesta syksyllä 2013.

(MTV3 - STT)

Katso Outi Airolan juttu Kauhavalta (Seitsemän uutiset 10.8.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.