Mainos

Ministeriö: Poikkeusteoista voi tulla pitkä vankeus myös Suomessa

Oikeusministeriöstä arvioidaan, että Suomen nykylait mahdollistavat jo nyt pitkät vankeustuomiot Norjan kaltaisista joukkosurmista. Ylijohtaja Jarmo Littusen mukaan oikeusministeriö selvittää, onko Norjan tapahtumien vuoksi tarvetta muuttaa Suomen rangaistuskäytäntöjä.

– Ensivaikutelma minulla on se, että riittäviin pituuksiin päästään jo nykylailla. Elinkautinen voi olla lähtökohtaisesti kuinka pitkä tahansa.

Suomessa elinkautistaan istuu edelleen vanki, joka tuomittiin vuonna 1991. Littunen lisää, että 2000-luvulla vapauteen pääsi elinkautisvanki, joka oli istunut yli 20 vuotta.

Elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen Helsingin hovioikeuden päätöksellä aikaisintaan, kun hän on istunut 12 vuotta.

– Kun vapautumista harkitaan, yksi keskeinen tekijä on rikoksen kokonaisuus, mistä ihminen on tuomittu. Jos olisi tapahtunut hurja määrä murhia kuten Norjassa, silloin myös elinkautisen kestokin olisi poikkeuksellinen. Luultavasti olisimme samanlaisissa tuomion pituuksissa kuin nyt mahdollisesti Norjassa.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoi eilen tiedotustilaisuudessaan, että myös Suomessa pitäisi keskustella vakavimpien väkivaltarikosten rangaistuksista. Hän viittasi Norjaan, jossa terroriteon enimmäisrangaistus on 21 vuotta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.