Mainos

Ministeriö puuttuu lääkäreiden verokikkailuun

Valtiovarainministeriö aikoo lopettaa lääkärien ja juristien verokikkailun. Nykyisin monet heistä muuttavat palkkatuloja osingoiksi. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo Helsingin Sanomissa, että osinkoja ei pitäisi voida nostaa ilman pääomasijoituksia.

- On epäoikeudenmukaista, jos tietyillä aloilla voi päästä alhaisemman verotuksen piiriin, hän huomauttaa.

Katainen ehdottaa, että hallitus nimittäisi syksyllä asiantuntijaryhmän selvittämään verotusjärjestelmän kokonaisuudistusta. Tuloveroja pitää hänestä keventää.

- Meidän on pakko katsoa pääomaverotusta ja sen suhdetta tuloverotukseen. En nyt suoranaisesti julista, että pääomavero ylös ja palkkavero alas, mutta suhteen on oltava ymmärrettävä.

Kokonaisveroaste ei Kataisen visiossa välttämättä laskisi, sillä korotuksia voisi tulla esimerkiksi kulutus- ja ympäristöveroihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.