Mainos

Ministeriö: Työllisyys kohenee, työttömyys pysyy ennallaan

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että työttömyysaste pysyy ennallaan 9,4 prosentissa tänä ja ensi vuonna.

Työllisyysaste nousee tänä vuonna 68,3 prosenttiin ja ensi vuonna 68,8 prosenttiin. Työttömyysaste pysyy ennallaan, kun työvoiman tarjonta kasvaa.

Samalla työttömyysjaksot pitkittyvät. Pitkäaikaistyöttömien määrä on viime vuodesta kasvanut viidenneksen ja on tänä vuonna 127 000. Ensi vuoden ennuste on 139 000. Alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä on tänä vuonna 46 000.


Työllisyys paranee rakennusalalla, joka työllistää sekä tänä että ensi vuonna 6-7 000 henkilöä lisää.

Avoimia työpaikkoja on ollut tarjolla enemmän kuin vuotta aiemmin. Paikat täyttyvät hitaasti, mikä kertoo siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Työvoimapulaa on sosiaali- ja terveysalalla sekä myyntitöissä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.