Mainos

Ministeriö tyrmää haaveet lisätuesta liimapalkkitehtaalle

Työ- ja elinkeinoministeriö pitää mahdottomana Arktosin liimapalkkitehtaan tukemista uudella rahapotilla.

- Me voimme rahoittaa vain investointeja. Ne on siellä tehty ja nyt kysymys on käyttöpääomasta, selittää ministeriön rakennemuutosjohtaja Anssi Paasivirta 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa.

Paasivirran mukaan ratkaisun löytäminen on nyt yhtiön ja rahoittajien asia.

Lisätukea ministeriöltä on kaivannut muun muassa Kemijärven kaupunginjohtaja Olli-Pekka Salminen. Hänen mukaansa tukeminen olisi järkevää.

- Kannattaisi varmaan miettiä sitä suhdetta, paljonko nyt on satsattu ja paljonko enää tarvitsisi satsata, että saataisiin tuotanto käyntiin.

Salmisen mukaan Kemijärven kaupungin omat mahdollisuudet panostaa tehtaan elvyttämiseen ovat vähäiset. Hän kuitenkin väläyttää muun muassa kiinteistöjärjestelyjen mahdollisuutta. Kaupunki voisi ehkä jatkossa omistaa tiloja ja Arktos olisi niissä vuokralaisena.

- Mutta tästä vaihtoehdosta ei ole vielä keskusteltu, Salminen huomauttaa.

Arktos on saanut erilaisia avustuksia lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Lisäksi valtion rahoittaja Finnvera on rahoittanut yritystä noin 11 miljoonalla eurolla. Stora Enson yhtiöön sijoittama potti on samaa luokkaa.

Stora Enson usko Arktosiin loppui tammikuussa. Yhtiö ilmoitti silloin kirjaavansa sijoituksensa nollan euron arvoiseksi. Nyt Arktos on yrityssaneerauksessa. Käytännössä konkurssin vaihtoehtona on uuden rahoituksen löytyminen tai tehtaan siirtyminen uudelle yrittäjälle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.