Mainos

Ministeriö voimaton voipulan edessä

Maa- ja metsätalousministeriö nostaa kädet pystyyn voipulan edessä, sillä ministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan sillä ei ole keinoja ongelmaan puuttumiseksi.

– Ei ole mitään, mitä me voisimme tehdä. Tämä on sellainen asia, johon ei voida millään hallinnollisilla päätöksillä vaikuttaa, Koskinen sanoi Brysselissä.

Voipulan syynä ovat Koskisen mukaan muun muassa maidontuotannon vähentyminen ja Valion pitkäaikaiset vientisopimukset Venäjälle. Asiaan vaikuttavat myös karppausvillitys ja voin hamstraaminen.

– Me emme voi kieltää yrityksiä viemästä tuotteitaan tai määrätä, että teidän pitää tuottaa nyt tätä tai tuota. Emme voi lainsäädännöllä määrätä kuinka paljon pitää tuottaa voita, juustoa tai jogurttia.

Koskinen arvioi, että vuodenvaihteen jälkeen tilanne helpottuu, kun muun muassa Valion Venäjän-sopimukset päättyvät.

Voipulan kanssa tuskaileville joulukokeille Koskisella on yksinkertaiset terveiset.

– Pitää tehdä jotain muuta ruokaa. Tälle tilanteelle ei ole nyt vaihtoehtoja.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.