Mainos

Ministeriö: Yrittäjyys vaihtoehto puolustusvoimista irtisanottaville

Työ- ja elinkeinoministeriössä pidetään yrittäjyyttä hyvänä vaihtoehtona puolustusvoimista irtisanottaville työntekijöille. Varuskunta-alueilla on jo pohdittu sitä, kuinka helposti henkilökunnan koulutustaustalla ja kokemuksella sijoittua muualle työelämään.

Rakennemuutosjohtaja Anssi Paasivirta uskoo, että yrittäjyyteen kannustaminen on yksi ratkaisu, jota ei ole aiemmin mietitty puolustusvoimien rakennemuutosten yhteydessä.

- Henkilökunta on melko teknisesti suuntautunutta ja siellä on ammattilaisia, jotka voisivat ryhtyä yrittäjiksi. Yrittäjyys voisi liittyä joko ammatilliseen osaamiseen tai vaikkapa harrastukseen. Siellä on teknisiä osaajia, ulkoilmatoimintojen osaajia ja esimerkiksi tapahtumien järjestämisen osaajia.

Mitä tukea? Äkillisen rakennemuutoksen alueille ja toimialoille tarjotaan erilaista tukea. Niille voidaan kohdentaa muun muassa suoria yritystukia, toimintaympäristön kehittämisavustuksia sekä lainoja ja takauksia.

Yksittäisille henkilöille tarjotaan tukea esimerkiksi kouluttautumiseen ja työn etsimiseen. Yksi suosittu keino on muutosturva, joka sallii työntekijän käyttää palkallista vapaata uuden työn löytämisessä.

Paasivirran mukaan puolustusvoimien rakennemuutos poikkeaa perinteisistä teollisten työpaikkojen menetyksistä. Moni työllistyy muissa varuskunnissa.

- Tyypillisesti näillä henkilöillä on siirtymispakko työsopimuksessaan. Tietysti alueiden kannalta on menetys, jos monta sataa työpaikkaa menee.

"Rahoitusta saatava lisää"

Tukea tarvitsevia on nyt jonoksi asti. Varuskunta-alueiden lisäksi uutena mukaan tulee matkapuhelinala, joka on joutunut kovan puhurin kohteeksi. Laajoista irtisanomisista on ilmoitettu ja lisää on tulossa.

Mitä saatiin Arktosin tukimiljoonilla?

Katso 45 minuuttia 22.2.2012

Riittääkö rahaa kaikkeen?

- Elinkeinopoliittista rahoitusta on leikattu niin kuin kaikkea muutakin. Kun kohteita tulee lisää, se ei mene pelkästään priorisoinneilla. Kysymys on siitä, että rahoituskiintiöt eivät yksinkertaisesti riitä, jos rakennemuutosta aiotaan hoitaa.

Paasivirta ei halua arvioida toivotun lisärahoituksen määrää tässä vaiheessa.

- Se on työn alla. Lisäbudjetissa sekä strategia- ja kehysriihessä näitä asioita täytyy kyllä tarkastella. Olen tyytyväinen siihen, että pääministerikin kiinnitti asiaan huomiota viime viikonvaihteessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.