Mainos

Minkki piinasi huonekaluliikettä Kannuksessa

Tuntematon hiippari piinasi juhannusviikon öinä huonekaluliikettä Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.

Viikon kolmen ensimmäisen yön aikana liikkeessä aiheutettiin epäjärjestystä, kertoo poliisi.

Työntekijöitä ihmetyttivät muun muassa keittiön pesualtaaseen kaadetut astiat ja kaatunut nurkkakaappi. Lattioillakin oli jotakin tummaa mönjää. Yön häirikkö ei ollut vienyt liikkeestä mitään, joten asia kerrottiin poliisille vain tiedoksi.

Mysteeri ratkesi neljäntenä yönä, kun myymälän varastosta löytyi minkki. Minkki on näätäeläin, jolla voi olla mittaa yli puoli metriä, kun häntä lasketaan mukaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.