Mainos

"Mistäs sen ahvenen löytäisi Helsingissä?"

Ravintoneuvojien mukaan kalaa pitäisi syödä pari kertaa viikossa, mutta ympäristöjärjestöjen mukaan mikä tahansa kala ei kelpaa - ulkomailta tuodut kalat ovat epäekologisia ja syrjäyttävät liian helposti kotimaiset luonnonkalamme.

Eilen julkaistujen tietojen mukaan jopa 80 prosenttia julkisen ruokahuollon tarjoamasta kalasta on peräisin Suomen rajojen ulkopuolelta, pääosin halvemman hinnan takia.

Eivät suomalaiset silti kalastamista ole unohtaneet. Esimerkiksi Helsingissä kalassa käy 50 000 ihmistä, kertoo Helsingin kaupungin kalatalousneuvoja Sari Snellman.

Nuoria kalastajia tosin on melko vähän, ja heitä yritetään saada lisää harrastuksen pariin. Kalastus kuitenkin kiinnostaa helsinkiläisiä.

- Lupa-asiat askarruttavat monia. Meille tulee kysymyksiä laidasta laitaan, on jopa kysytty, että "mistäs sen ahvenen löytäisi". Kyllä se kala pitää ihan itse etsiä ja tutustua kalastuspaikkoihin, Snellman kertoo.

Hänen mukaansa Helsingin kalavedet ovat suorastaan erinomaiset.

- Täältä saadaan kuhaa, ahventa, särkikaloja, taimenta, lohta, taimenta ja silakkaa.

Snellmanin mukaan Helsingin vedenlaadussa on tapahtunut huomattavaa parantumista. Tekemistä on kuitenkin vielä paljon.

- Meren tila, hylkeet, rehevöityminen ja jätevesipäästöt ovat johtaneet muutoksiin kalastamisessa.

"Toimet tulevat jälkijunassa"

Helsingissä on meneillään Silakkamarkkinat, joita on järjestetty jo neljällä vuosisadalla.

- Olen ollut mukana markkinoilla jo 25 vuoden ajan ja ehtinyt nähdä täällä tapahtuneen muutoksen. Alkuun tarjolla oli ainoastaan suolasilakkaa ja muutamia muita tuotteita, nyt on menty valmiimpien tuotteiden suuntaan, Vuoden maustekala -palkinnon napannut kalastaja Heikki Eskelinen kertoo.

Eskelinen on huolissaan suomalaisen kalan menekistä.

- Kyllä kalaa meressä on, jos sitä vaan saisi kalastaa. Kyllä varsinkin rannikkokalastusta haittaavat eläimet, kuten hylje ja merimetsot, ja valtiovallan toimet tulevat tässä niin paljon jälkijunassa, että käytännössä tämä tekee kalastamisen pikkuhiljaa mahdottomaksi. Enemmän halutaan suojella näitä eläimiä kuin luonnonkalaa.

Kalastaja Eskelinen kertoo, että Suomessa on valtava kysyntä esimerkiksi kuhalle ja siialle, mutta sitä ei ole mahdollista kalastaa tarpeeksi.

Katso kalatalousneuvojan haastattelu: (Huomenta Suomi 8.10.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.