Mainos

Mitä kuuluu vuoden 2015 arjen sankareille? Päivän pelastanut bussikuski: "Joskus voi vaikuttaa asioihin"

Espoossa bussikuskina toimiva Beki tuli suomalaisten tietoisuuteen elokuussa, kun hän pysähtyi kesken tavallisen työpäivän hoitamaan erikoisempaa tehtävää.

Nuoren tytön voimisteluvanne oli joutunut bussipysäkin katoksen päälle, eikä tyttö saanut sitä yksin alas, vaikka hän yritti hyppiä kovasti. Parikymmentä vuotta bussia kuljettanut Beki pysäytti ajoneuvon ja tarjoutui nostamaan tytön harteilleen, jolloin voimisteluvanne saatiin turvallisesti takaisin. Bussiin palatessa kuljettajaa odottivat matkustajien antamat aplodit.

Beki ei kuitenkaan pidä tekoaan mitenkään ihmeellisenä.

– Sanotaan niin, että tuo ei ollut mitenkään pelastusreissu vaan se oli tavallinen työpäivä. Matkalla sattuu ja tapahtuu koko ajan ja joskus voi vaikuttaa asioihin. Se oli varmasti hyvä temppu, mutta en tunne itseäni mitenkään sankariksi, se olisi voinut tehdä kuka tahansa, vaatimaton kuski kuittaa MTV Uutisille.

Vaatimattomuudesta huolimatta Bekin päivänpelastustyö sai ihmiset lähettämään hänelle palautetta.

– On tullut myönteisiä ja hyviä palautteita, työpaikalla ja muualla. Ainahan se tuntuu hyvältä saada palautetta.

Joulun useamman päivän vapaitaan Beki kertoo viettävänsä perheensä kanssa kotona.

Lahjatoiveita hänellä ei kuulemma itsellään sen suuremmin ole – lapset sen sijaan saavat lahjoja. Vielä muutama päivä ennen aattoa Beki kertoi suuntaavansa viime hetken jouluostoksille, jotta loputkin paketit saadaan viimeistellyksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.