Mainos

Mitä toimitsija-aitiossa tapahtuu pelin aikana? Anssi ja Jukka kertovat

Jäähyaitioiden välissä olevassa toimitsija-aitiossa tehdään koko ottelun ajan töitä, jotta tapahtuma olisi mahdollisimman jouheva.

- Työ on pelin seuraamista ja reagoimista siihen, mitä erotuomari tekee. Esimerkiksi jos tuomari haluaa videotarkistuksen, toimitsijoiden esimiehenä otan valmiiksi headsetin ja tarkistan, että yhteydet yläkertaan maalituomarille toimivat, Jukka Virta kertoo.

Virran tehtäviin kuuluu sovittaa joka erään kansainvälisen television mainoskatkot, joita on kaksi erässä. Käytännössä hän viestittää tuomareille kuuluttajan välityksellä, että on tulossa mainoskatko, jonka aikana jäätä tulevat siivoamaan "snowboyt". Mainoskatkon tunnistaa myös toimitsija-aition yläpuolella vilkkuvasta punaisesta lampusta.

Anssi Loposen tehtävänä on päivittää Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sivuille ottelupöytäkirjoja. Hänen työnsä alkaa vasta sitten, kun tulee maali tai jäähy. Ennen kuin hän kirjaa maalin pöytäkirjaan, hän varmistaa maalin tekijät ja syöttäjät maalituomarilta.

Yhteensä turnauksessa on 27 suomalaista vapaaehtoista toimitsijaa. Jokaisessa ottelussa aitiossa on yhdeksän toimitsijaa ja toimitsijaryhmän esimies. Kullakin on omat tarkkaan määrätyt tehtävänsä ja laitteensa, joista he vastaavat.

- Kaikki, jotka näissä hommissa ovat, ovat kokeneita, jääkiekkoa harrastavia ihmisiä. Taito tulee rutiinin myötä. Pelaajat, joukkueet ja peli itsessään vievät mukanaan.

Virta on Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksessä päätuomarina.

- Voi olla, etten koskaan ole tällaisissa kisoissa viheltävänä tuomarin. Siksi halusin mukaan tapahtumaan ja auttamaan organisaatiota, hän sanoo.

Loponen puolestaan on tuomarina A-nuorissa, ja hän on ollut kuusi vuotta toimitsijana Lahdessa.

"Kaikkeen on varauduttu"

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, toimitsijoiden olemassoloon ei juuri kiinnitetä huomiota. Toisin oli turnauksen alkupuolella Valko-Venäjän ja Kazakstanin välisessä ottelussa, jossa erätauon alkamisesta kertova summeri alkoi teknisen vian takia päristä, kun avauskiekkoa oltiin juuri pudottamassa. Lisäksi jumbotron eli tulostaulu pimeni. Ottelu jouduttiin aloittamaan käsiajanotolla.

- Silloin meitä toimitsijoita mitattiin. Käsikellolla ja rutiinilla saimme vietyä ensimmäisen erän läpi, Virta sanoo.

- Varmaan kaikkeen on varauduttu. Pahinta olisi, jos hallista sammuisivat valot, hän jatkaa.

Loposen mieleen on jäänyt erityisesti puolivälieräpeli, jossa Suomi voitti USA:n viime hetken maalilla.

- Yhdeksän sekuntia ennen loppua tuli maali. Kun tulee maali, minulla on kiire. Yleisön huutaminen vaikeuttaa tekemistä, Loponen sanoo.

Virta on ollut tässä turnauksessa toimitsijana yhteensä 13 ottelussa ja Loponen 12:ssa. Kullakin toimitsijalla on päivässä vain yksi ottelu, jotta keskittyminen on mahdollisimman hyvä.

- Pelin jälkeen on takki tyhjänä, Loponen sanoo.

Virran mukaan toimitsijat yrittävät myös nauttia ottelusta.

- En nauttimisesta tiedä, mutta seurata pitää koko 60 minuuttia ja välillä 65 minuuttia, Loponen naurahtaa.

Sekä Loponen että Virta saavat kunnian olla vuorossa tänään: Jukka Virta häärii finaalissa toimitsijoiden esimiehenä häärii Jukka Virta, ja Anssi loponen pitää sähköistä pöytäkirjaa pronssiottelussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.