Mainos

Mittalaitteista apua maatalouden päästövähennyksiin

Tuoreet mittaustulokset kertovat, että tänä kesänä pelloilta valui vesistöihin poikkeuksellisen vähän rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita. Sen sijaan sateinen ja lumeton talvi tuotti suuria ravinnepiikkejä.

Esimerkiksi Karjaanjoen valuma-alueella on nyt vuoden ajan seurattu sääasemien ja erilaisten mittareiden avulla, miten ja millaisissa oloissa ravinteet valuvat pelloilta vesistöihin.

Sateinen talvi aiheutti odotetusti suuret valumat, mutta yllättäen märkä kesä ei aiheuttanut ravinnepiikkejä.

- Tämän kesän aikana on koko vuoden valumasta tullut vain muutama prosentti, kertoo Suomen ympäristökeskuksen agronomi Markku Puustinen.

Huhti- ja toukokuu olivat hyvin kuivia ja kesän sateet imeytyivät peltoihin. Vasta elokuussa valumat alkoivat jälleen kasvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maa ei saa jäädä syksyllä paljaaksi.

Tutkijoiden mukaan valumat pienenisivät tehokkaasti, jos pellot jätettäisiin talvisin kasvipeitteisiksi.

- Kyllä meidän pitäisi saada pellot jatkossa entistä enemmän kasvipeitteisiksi, jos sää näin kehittyy, sanoo teknologiautkimuksen johtaja Markku Järvenpää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.

Tulevaisuudessa mittaustietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi siten, että maanviljelijä saa suoraan pellolle ohjeita siitä, miten lannoitteita annostellaan.

- Meillä on tässä nyt kokeellinen laitteisto teon alla, jossa voidaan viljelytoimenpiteet toteuttaa esimerkiksi siten, että helposti ravinteita läpäisevä pellon kohta lannoitetaan kevyemmin kuin toinen kohta, joka pidättää ne ravinteet, Järvenpää kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.