Mainos

MMM: Lintutautivarotoimia aikaistetaan

Maa- ja metsätalousministeriö on aientanut siipikarjan ulkonapitokieltoa maaliskuun alkuun. Ulkonapitokiellon taustalla on varautuminen lintuinfluenssaan.

Maa- ja metsätalousministeriö aientaa lintuinfluenssan varalta suunniteltuja poikkeustoimia. Siipikarjan ulkonapito riskialueella aiotaan kieltää maaliskuun alusta alkaen. Aikomuksena on myös laajentaa riskialueiden luetteloa niin, että siihen tulee mukaan uusia tärkeitä siipikarjankasvatusalueita Pohjanmaalta, Varsinais-Suomesta ja Savosta.

Osastopäällikkö Matti Aho ministeriöstä varoittelee hysteerisestä suhtautumisesta lintuinfluenssaan. Hän muistuttaa, että tähän mennessä kaikki Suomesta kuolleina löydetyt luonnonvaraiset linnut ovat osoittautuneet lintuinfluenssasta puhtaiksi.

Eläinlääkintäviranomaiset toivovat kuitenkin, että ihmiset ilmoittavat heille lintujen joukkokuolemista. Ahon mukaan sellaisissa tapauksissa tarkistetaan, ettei kyse ole lintuinfluenssasta.

Maa- ja metsätalousministeriön valmiussuunnitelmassa lintuinfluenssan varalta on yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten esimerkiksi eläinlääkäreiden pitää suojautua sairastuneita linnuilta. Suunnitelmassa sovitaan myös mahdollisen virka-avun antamisesta kriisitilanteessa.

Ministeriössä olivat torstaina koolla eri ministeriöiden valmius- ja kansliapäälliköt. He kävivät läpi valmiussuunnitelmaa ja varmistuivat samalla sen toimivuudesta.

(MTV3-STT)

Siipikarja ulkoilukieltoon jo maaliskuussa

(Kymmenen uutiset 16.02.2006)

Kanan kasvattajat pelkäävät boikotteja

(Seitsemän uutiset 16.02.2006)

Sairaalat valmistautuvat lintuinfluessaan

(Seitsemän uutiset 16.02.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.