Mainos

MMM: Muuntogeenisten kasvien viljelyyn varauduttava

Uusia viljelyohjeita tarvitaan ohjaamaan esimerkiksi kylvösiemenen käyttöä.

Maa- ja metsätalousministeriön työryhmän mielestä muuntogeenisiä viljelykasveja voidaan viljellä Suomessa tavanomaisen tai luonnonmukaisen tuotannon rinnalla. Tämä edellyttää kuitenkin lakimuutoksia ja viljelyohjeita, jotta muuntogeeniset lajikkeet eivät sekoitu muiden lajikkeiden kanssa.

Lakia tarvitaan ohjaamaan esimerkiksi kylvösiemenen käyttöä, suojakaistojen perustamista ja naapuritilojen välistä yhteistyötä.

Työryhmä arvioi, että peruna, rapsi tai sokerijuurikas ovat Suomessa ensimmäisiä muuntogeenisiä viljelykasvilajeja. Niiden ei kuitenkaan odoteta tulevan viljelyyn vielä lähivuosina.

EU-maissa viljellään toistaiseksi vain maissin muuntogeenisiä lajikkeita. Suomessa muuntogeeniset jalosteet ovat koetoimintavaiheessa.

Suomen luonnonsuojeluliiton edustaja jätti työryhmän esitykseen eriävän mielipiteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.