Mainos

Mökin omistaja puolustautuu: "Mökki on mökki, eikä mikään hotelli"

MTV Uutiset uutisoi eilen lomamökin kuntoon kauhistuneesta perheestä. Perhe ei ole saanut rahojaan takaisin, vaikka kotimatka alkoi heti, kun he näkivät mökin kunnon. Mökin omistaja puolestaan on sitä mieltä, että perheen pitäisi maksaa hänelle. Koko jupakka on aiheuttanut hänelle tulonmenetyksiä.

– Tämä koko tapaus on kokonaan vähän keksitty juttu. En ehtinyt katsomaan, että kaikki on kunnossa ja biovessa oli tyhjentämättä. Se oli se pahin juttu. Muuten se oli ihan kunnossa, mökin vuokraaja ja omistaja sanoo.

Perheen nostama meteli on haitannut vuokraajan liiketoimintaa. Hän kertoo, että peruutuksia on tullut jo muutamia. Lisäksi mökki on vedetty palautteen vuoksi pois vuokrasivustoilta.

– Vuokrarahojen menetykset ovat näissä tapauksissa enemmän kuin perheen maksama vuokra. Heidän kuuluisi maksaa minulle aiheutuneet taloudelliset menetykset.

Mökki on myös myynnissä. Omistaja kertoo, että mökki ei ole mennyt kaupaksi.

"Onko täysi biovessa rikos?"

Omistaja kertoo tuohtuneen perheen väläytelleen rikosilmoituksen tekemistä.

– Kumpi on isompi rikos, tyhjentämätön vessa vai se, että hän pilaa mökin myyntiä ja vuokrausta, omistaja pohtii.

Omistaja alkaa käydä läpi perheen moitelistaa. Rannasta ei ole tullut moitteita, paitsi että se on liian kaukana mökistä. Mökissä ei myöskään ole hometta tai toukkia, omistaja vakuuttaa.

Pienet viat omistaja tiedostaa. Pakkanen on rikkonut mökin lattialaattoja ja ovenkahvaa ei ole saatu uusittua, koska omistajallakin matkaa mökille kertyy runsaanlaisesti.

– Nurmikkoa ei ole pidetty leikattuna, vaan silloin kun käyn siellä, leikkaan sen. Mutta jos asiakas haluaa sen leikata, hän voi käyttää ruohonleikkuria. Siellä on yleensä bensaa, omistaja kertoo.

Omistaja kertoo, että kommunikaatiossa perheen kanssa on ollut ongelmia. Hän ei tarkoittanut, että perheen pitäisi siivota mökki, sillä se oli aivan kunnossa. Sen sijaan omistaja puhui mökin kaasugrillistä.

– Grillin puhdistus kuuluu asiakkaalle. Se kuuluu puhdistaa joko ennen tai jälkeen. Kerroin heille, että he voisivat puhdistaa grillin.

– Mökki on mökki, eikä mikään hotelli, omistaja lisää.

"En ole palauttamassa rahoja"

Omistaja kertoo, ettei ole palauttamassa vuokrarahoja. Sen sijaan palautteen saatuaan hän meni mökille siivoamaan, kunnes perhe pyysi häntä poistumaan.

– He sanoivat minulle, että poistu mökiltä, sillä he sanoivat tulevansa uudestaan mökille.

Omistaja ei tällä hetkellä tiedä, onko perhe mökillä vai ei.

Omistaja ei koe, että mökki olisi huonossa kunnossa, päinvastoin. Hän toteaa, että pienet iän mukanaan tuomat viat on otettu huomioon hinnassa.

– Laskin mökin vuokraa tuntuvasti keväällä, koska muun muassa keittiön kaapit kaipaisivat ehostamista.

– Olen vuokrannut mökkiä kymmenen vuotta. Mitään tällaista ei ole aiemmin tapahtunut. Mökkiä on luonnehdittu lapsiystävälliseksi, koska rantaan on hieman matkaa, eivätkä pienet lapset karkaa ominpäin veteen, omistaja kertoo.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.