Mainos

Mökkiläisen helpotus: Saksalaisryhmä poistui viimein

Saksalaisturistit ovat viimein poistuneet Leppävirralla Sulasvedellä saaressa sijaitsevan kesämökin pihasta.

–Ryhmä lähti vesille kello kymmenen aikaan, kertoo mökin omistajan poika Juhani Immonen.

Immosen mukaan seurue ei aiheuttanut mökin pihassa vahinkoa.

–Kyllä tämä helpotus on.

16 hengen saksalainen ryhmä saapui kanooteilla Leppävirralla Sulasvedellä saaressa sijaitsevan kesämökin pihaan eilen iltakuuden aikaan ja pystytti telttansa mökin pihalle. Mökillä ei ollut saapumisen aikana omistajia paikalla.

Mökin naapurit pyysivät seuruetta poistumaan tuloksetta. Poliisi ei tullut paikalle, koska Savon poliisilaitoksen mukaan poliisilla ei ollut resursseja ryhmän häätämiseen. Ryhmä poistui vasta, kun Immonen saapui itse paikalle tänä aamuna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.