Mainos

Mökkimatkaajat tehopuhallutuksessa

Juopuneita kuljettajia paljastui lähes puolet vähemmän kuin viime vuonna. Mökkikauden alkaessa poliisi järjesti koko maassa tehoratsian.

Liikkuva poliisi puhallutti viime viikon aikana 29 000 kuljettajaa ympäri maata. Tehovalvonnassa jäi kiinni 43 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.

Kärähtäneitä oli huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, jolloin kiinni jäi 70. Liikkuva poliisi suhtautuu tulokseen varovaisen toiveikkaasti.

- Kuljettajat arvioivat ajokuntoaan aiempaa tarkemmin. Tehostettu valvonta sekä tiedottaminen ovat todennäköisesti vaikuttaneet asiaan, ylikomisario Pasi Kemppainen sanoo.

Kemppainen muistuttaa kuitenkin, että tulokseen voivat vaikuttaa myös vaihtelevat valvontapaikat ja -ajat.

-Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että normaalissa poliisin valvonnassa yksi kuljettaja kuudestasadasta jää kiinni rattijuopumuksesta epäiltynä.

Kesälomakausi on alkanut, ja kiusaus ajaa muutaman mökkioluen jälkeen on suuri.

Päihteet ovat osavaikuttajana joka neljännessä kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa. Suomessa tämä tarkoittaa noin sataa päihteisiin liittyvää liikennekuolemaa vuodessa. Euroopassa tapahtuu noin 10 000 tällaista liikennekuolemaa vuodessa.

Liikkuvan poliisi viimeviikkoinen tehoisku toteutettiin samaan aikaan yli 20 Euroopan maassa. Valvontaviikkoa koordinoi Euroopassa Tispol-organisaatio, joka on virallinen yhteistyöfoorumi liikenneturvallisuusasioissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.