Mainos

Monen sähkölaskuun roima korotus – yhtiöt nostavat siirtomaksujaan

Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö Caruna nostaa siirtomaksujaan reippaasti maaliskuun alusta. Myös monet muut sähköverkkoyhtiöt ovat ilmoittaneet siirtomaksujen korotuksista.

Carunan mukaan korotuksen vaikutus siirtolaskun verolliseen loppusummaan on Caruna Oy:n alueella keskimäärin 27 prosenttia ja Caruna Espoon alueella keskimäärin 22 prosenttia.

Energiaviraston tiedotteen mukaan virastolle onkin tullut paljon yhteydenottoja maksujen korotuksista. Virasto ei voi välittömästi ottaa kantaa verkkoyhtiöiden hinnoitteluun, sillä valvonta tehdään jälkikäteen neljän vuoden valvontajaksoissa.

Virasto kuitenkin valvoo siirtohinnoittelun kohtuullisuutta jokaisen verkkoyhtiön kohdalla. Mikäli verkonhaltijan hinnoittelu ylittää Energiaviraston määrittämän kohtuullisen tason, ylijäämä hyvitetään asiakkaille seuraavan nelivuotiskauden hinnoittelussa.

Viraston mukaan korotusten yleisenä taustana ovat siirtoyhtiöiden investoinnit siirtoyhteyksien ylläpitoon ja parannuksiin.

Siirtopalvelun hintaa ei voi kilpailuttaa. Siirto ostetaan aina oman alueen sähköverkkoyhtiöltä, ja maksu pysyy samana riippumatta siitä, keneltä sähkönmyyjältä sähköenergian ostaa.

Äänestys

Onko sähkön hinta jo yli kipurajan?

Kyllä

Ei

Onko sähkön hinta jo yli kipurajan?

Kyllä 94%

Ei 6%

94%
6%
ääniä 6866 kpl

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.