Mainos

Monen suomalaisen jouluviikonloppu ei poikkea tavallisesta arjesta

Kun kristityt hiljentyvät joulun viettoon, muut uskontokunnat viettävät viikonloppua normaaliin tapaan. Joulupäivä on esimerkiksi juutalaisille tavallinen vapaapäivä, kertoo Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Jaron Nadbornik.

- Joulupäivä vastaa meille muiden ihmisten sunnuntaita, paitsi että telkkarista ei tule mitään ja ravintolat ovat kiinni.

Jouluna juutalaisilla ei ole mitään kulttuurisesti rakennettua ohjelmaa. Monet syövät perheen kesken sen vuoksi, että joulunaikaan ei voi tehdä mitään muuta.

- Muistan, että pienenä tuli katsottua paljon tonttupiirrettyjä, kertoo Nadbornik

Tänä vuonna joulu sattuu viikonlopulle, joten juutalaiset viettävät sapattia. Tänä iltana moni juutalainen menee synagogaan, kuten myös huomenna aamuna.

- Juutalaisille sapatti on vuoden tärkein juhla, joka on joka viikko, Nadbornik lisää.

Ne, jotka ovat naimisissa kristityn kanssa, saattavat viettää joulua. Useimmat eivät kuitenkaan vietä joulua millään tavalla.

Kristityt juhlivat jouluna Jeesuksen syntymää. Mutta kuka Jeesus oli juutalaisten mielestä?

- Juutalaisuus ei kiistä sitä, etteikö Jeesus olisi ollut historiallisena henkilö, mutta messiaana häntä ei pidetä. Juutalaiset odottavat messiasta edelleen, kertoo Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Jaron Nadbornik.

Muslimeista moni on jouluviikonloppuna töissä

Muslimien joulunajan vietto vaihtelee hyvinkin paljon. Osa viettää lomaa, jotkut käyvät koulutuksissa ja osa tekee työtä, kertoo Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar.

- Esimerkiksi Helsingin seudulla on monia islaminuskoisia bussinkuljettajia, jotka hoitavat bussien kuljettamisen kristinuskoisten juhliessa, kertoo Hajjar.

Monikulttuurisissa perheissä saatetaan toki käydä vaikkapa appivanhempien luona ja viettää joulua sitä kautta. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar aikoo hyödyntää rauhallisen viikonlopun opiskelemalla.

- Normaalisti opetan viikonloppuisin, nyt opiskelen itse.

Jeesus on islaminuskoisille tärkeä profeetta ja häntä kunnioitetaan. Aina kun puhutaan Jeesuksesta, sanotaan "rauha hänelle", Hajjar kertoo.

- Jeesus mainitaan Koraanissa useita kertoja. Hänen syntymätarinansa on Koraanissa mainittu kahdessa paikassa. Jeesuksen äiti Maria on ainoa nainen, joka on mainittu Koraanissa, Hajjar lisää.

Buddhalainen arvostaa joulussa hyvyyttä ja yhdessäoloa

Buddhalaisia on Suomessa arviolta 3 500 - 7 000, kertoo Suomen buddhalaisen unioinin puheenjohtaja Emma Huikari.

- Suomen buddhalaisiin kuuluu erilaisia etnisiä ryhmiä, niin Aasiasta Suomeen muuttaneita kuin alkuperäisiä suomalaisiakin. Kiinnostus buddhalaisuutta kohtaan on kasvanut Suomessa Aasian matkailun lisääntyessä, Huikari kertoo.

Joulu ei ole buddhalainen juhla, joten siihen ei siten liity minkäänlaista uskonnollista tai katsomuksellista. Buddhalainen voikin Huikarin mukaan viettää joulua hyvin vapaasti, koska mitään omia perinteitä ei ole.

- Myötätunto on tärkeää ja se, että jouluna pystyy viettämään aikaa niiden itselle läheisten ihmisten kanssa. Jouluna voi hoitaa ihmissuhteita, sanoo Huikari.

- Oleellista buddhalaisuudessa on muun muassa toisten ihmisten auttaminen. Joulusta voi löytää tämänkin puolen, Huikari lisää.

Entä sitten se kysymys Jeesuksesta? Mitä Jeesus merkitsee buddhalaiselle?

- Jos miettii sitä buddhalaista harjoitusta, niin kysymys Jeesuksesta ei ole oleellinen. Jeesus puhuu toki paljon myötätunnosta ja se on tärkeää myös buddhalaisuudessa. Jeesus oli ihminen, joka teki paljon hyvää muille; kyllähän hän tällaista hyvän ihmisen kuvaa vastaa, Huikari muistuttaa.

Suomen buddhalaisen unionin puheenjohtaja Emma Huikari viettää joulua perheen ja sukulaisten parissa.

- Kannattaa muistaa, että joulua on vietetty jo ennen kristinuskon syntyä. Joulupukkeineen ja herkkuruokineen siinä ei välttämättä ole kristillisiä piirteitä, ainoastaan yhdessäolo on tärkeää. Pyrin jouluna kasvattamaan myötätuntoani, ehkä myös vähän mietiskelemään, kertoo Huikari.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.