Mainos

Moni eroperheen lapsi tapaa harvoin isäänsä

Iso osa eroperheiden lapsista tapaa harvoin isäänsä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvitys kertoo, että äitinsä kanssa asuvista lapsista lähes joka neljäs tapaa isäänsä harvemmin kuin kerran kuussa.

Isänsä kanssa asuvista lapsista 2-5 prosenttia tapasi äitiään harvemmin kuin kuukausittain.

Tutkimuksen mukaan neuvolaikäisten lasten vanhemmista muutama prosentti oli eronnut, mutta kouluikäisten lasten vanhemmissa eronneita oli jo yli neljännes.

THL keräsi tietoja runsaalta 6500 lapselta ja nuorelta sekä heidän vanhemmiltaan vuosina 2007-2009.

Tuloksista käy ilmi, että vanhempien alhaisella koulutustasolla ja pienillä tuloilla on merkittävä vaikutus lasten hyvinvointiin.

Avioerot, rahavaikeudet ja kiusatuksi tulemisen kokemukset olivat yleisempiä perheissä, joissa äidillä oli enintään ammatillinen koulutus.

Vähemmän opiskelleet myös tupakoivat raskausaikana enemmän kuin vähintään opistotasoisen koulutuksen suorittaneet.

Tutkijoiden mukaan hyvinvoinnin eroja olisi tasattava kohdentamalla tukieuroja perheisiin, joissa on pikkulapsia ja alhainen koulutustaso.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.