Mainos

Mönkäre: Pelastuskopterit valtion ja kuntien vastuulle

Tuleva Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja kehottaa asiantuntijoita miettimään lentävän pelastustoiminnan tarvetta.

Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tulevan toimitusjohtajan Sinikka Mönkäreen mukaan RAY:n pitäisi lopettaa pelastushelikopterien tukeminen. Mönkäre sanoo Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa, että kopterit kuuluisi rahoittaa kokonaan julkisista varoista.

- Pitäisi siirtyä normaalijärjestykseen. Julkinen sairaanhoito kuuluu valtion ja kuntien rahoitusvastuulle, ja sitä ensihoito on mitä suurimmassa määrin. Eihän se perinteisesti kuulu Raha-automaattiyhdistykselle, sanoo Mönkäre.

Mönkäre tuo esiin, että myös kopteritoiminnan tarpeellisuudesta ollaan monta mieltä. Yhden näkemyksen mukaan lääkäreitä ei tarvitsisi lennättää paikalle ollenkaan, vaan ensihoitajat riittäisivät.

- Nyt pitäisi alan asiantuntijat pakottaa selkeästi päättämään, tarvitseeko meidän yliopiston keskussairaalapiirimme lentävää pelastustoimintaa ja minkä tasoisena, toteaa Mönkäre.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.