Mainos

Monsteriauton kuljettaja kehitti autonsa turvallisuutta turman jälkeen – faneilta kannustusta

Viime kesänä turmaan joutuneen monsteriauton omistaja-kuljettaja kertoo, että on kehittänyt autonsa turvallisuutta nyt vaatimuksiakin paremmaksi.

Vesa Kivimäki Crazy Driversista sanoo STT:lle, että on kehittänyt uudenlaisen turvajärjestelmän. Siinä akselin rikkoontuessa pyörä pysyisi hänen mukaansa paikallaan.  

– Järjestelmää on kokeiltu, ja se on testausvaiheessa.  

Kivimäki oli perjantaina iltapäivällä ehtinyt vasta ohimennen tutustua Onnettomuustutkintakeskuksen raporttiin viime elokuun turmasta.  

– Sen tiedän varmaksi, että autossa ei ollut puutteita. Auto tutkittiin onnettomuuden jälkeen.  

Turvallisuus paremmaksi koko alalla

Kivimäki kertoi tekevänsä joka tapauksessa kaikkensa, että turvallisuus alalla paranee.  

Hän myös huomautti, ettei Suomessa ole Olympiastadionia lukuun ottamatta esiintymispaikkoja, joissa yleisö olisi esimerkiksi kymmenen metrin korkeudella.  

– Jos siihen mennään, tämä touhu loppuu Suomessa kokonaan.  

Monsteriauto on ainut Suomessa. Kivimäki ei ole esiintynyt kotimaassa Alahärmän tapahtuman jälkeen, eikä näytöksiä talvisin järjestetäkään.  
Kivimäki kertoi pettyneensä turman jälkeen eräässä mediassa olleeseen väitteeseen, jonka mukaan turmassa olisi tullut kuolunuhreja vaikka näin ei ollut käynyt.  

Hän sanoi olleensa turman jälkeen allapäin mutta saaneensa faneilta kannustusta jatkaa alalla.  

– Olen todella onnellinen, että kaikki loukkaantuneet selvisivät lopulta ihan hyvin.  

Kivimäki kertoi pitäneensä yhteyttä loukkaantuneisiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.