Mainos

Moottoripyöriä rekisteröity ennätystahtiin

Moottoripyörien lisäksi myös mopot tekevät nyt kauppansa.

Moottoripyöräilyn suosio on rajussa kasvussa. Tässä vaiheessa vuotta näyttää varmalta, että kaikkien aikojen rekisteröintiennätys menee rikki. Moottoripyöriä on myyty jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana enemmän kuin viime vuonna kaiken kaikkiaan.

Vuoden alkupuoliskolla Suomessa on rekisteröity miltei 6 300 uutta moottoripyörää, mikä on kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Teknisen kaupan liiton tiedotteen mukaan edellinen ennätys on vuodelta 1974, jolloin pyöriä rekisteröitiin yli 6 500 kappaletta.

Moottoripyöräkauppa on kasvanut viime vuosina reipasta vauhtia. Viime vuonna pyöriä myytiin kolmanneksen enemmän kuin toissa vuonna. Samaan aikaan käytettyjen pyörien yksittäistuonti on vähentynyt.

Isojen pyörien lisäksi myös mopot tekevät kauppansa. Kesäkuun loppuun mennessä koko maassa oli myyty yhteensä noin 13 000 mopoa, mikä on 60 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.