Mainos

Mopojen meteli vaimenee vuoden alusta lähtien

Mopojen melutasoa ja päästöjä voidaan valvoa entistä tarkemmin tammikuun alusta lähtien. Liikenne- ja viestintäministeriö on asetuksella määrittänyt mopoille, moottoripyörille ja mönkijöille maksimimelutason.

Asetusten mukaan mopon ääni saa olla korkeintaan viisi desibeliä enemmän kuin mitä kyseisen ajoneuvon tiedoissa lukee. Aiemmin liian kovan metelin rajaa ei ollut määritelty.

Asetusten on tarkoitus avata aiemmin vaikeaselkoista sääntöviidakkoa.

-Melunmittauksen tarkentuminen on selkeä tiukennus, mutta toisaalta asetukset helpottavat harrastustoimintaa, ylitarkastaja Maria Rautavirta lohduttaa mopoilijoita.

Mopoilijan on jatkossa helpompi ymmärtää, mitä muutoksia ajoneuvoon saa ja ei saa tehdä.

Uusilla asetuksilla puututaan tarkemmin myös ajoneuvojen päästöihin. Mopojen päästö- ja melurajoituksia valvovat poliisi ja katsastusasemat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.