Mainos

MTK: Maatalouden miljardivaje perustuu ministeriön omiin laskuihin

Maataloustuottajien etujärjestö MTK ei hyväksy maatalousministeri Kalevi Hemilän kantaa, että MTK:n maatalousohjelmiin vaatima miljardin markan lisäys olisi täysin ylimääräistä rahoitusta EU:ssa sovitun maatalousrahoituksen lisäksi.

Tuottajajärjestössä korostetaan, että arviot maatalous- ja maaseutupolitiikkaan tarkoitetusta miljardin markan vuosittaisesta vajeesta perustuvat maa- ja metsätalousministeriön johtamien työryhmien, eikä MTK:n laskelmiin.

Hemilä tyrmäsi MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälän eilen esittämät vaatimukset siitä, että hallituksen on huomisessa istunnossaan otettava huomioon ohjelmista puuttuva rahoitus. MTK:n mukaan myös työryhmät ovat päätyneet siihen, että rahoitustarve on 450 miljoonaa euroa, jota myös hallitus on MTK:n mukaan EU:lle esittänyt.

Hemila ja Harmala MTK-riita-asiassa

Nyt Suomen on arvioitu olevan saamassa EU:lta 290 miljoonan euron osuuden eli noin 1,7 miljardia markkaa. Tuottajat ovat huolestuneita etenkin sukupolvenvaihdoksiin liittyvän luopumistukijärjestelmän ja pellonmetsitysohjelman puuttumisesta esityksestä sekä ympäristöohjelmien ja lfa-tuen tasosta. MTK vaatii hallitusta käymään asiasta perusteellista keskustelua sekä lykkäämään käsittelyaikataulua. Järjestössä pelätään, että hallitus käsittelee kesälomista ja -kiireistä johtuen maaseudun kehittämisohjelman pikaisesti muutaman ministerin kokoonpanolla.

Tuottajajärjestön mielestä hallituksen kiire käsitellä asia jo tällä viikolla ei ole perusteltu, sillä EU:n komissio ei käsittele asiaa vielä elokuussa, vaan syyskuun puolella. Ministeriön mukaan maaseutuasetuksen mukaisista toimenpiteistä on saatava päätökset mahdollisimman pian, jotta sitten päästään neuvottelemaan komission kanssa osin auki olevasta kansallisesta tuesta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.