Mainos

MTK:n Härmälä moittii SDP:tä

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä syyttää SDP:tä paluusta 1980-luvulle maatalouspoliittisessa ajattelussa.

Härmälän mielestä SDP on ottanut viime aikoina etäisyyttä lipposlaiseen eurooppalaiseen maatalousajatteluun. Tämä on tapahtunut Eero Heinäluoman aikana, Härmälä sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa.

Härmälän mukaan olisi äärimmäisen tärkeää, että maatalouspolitiikassa voitaisiin jatkaa konsensusta, johon vuonna 1997 päästiin.

Hän sanoo, että maataloustuesta ei saa enää tulla hallituksen sisällä tai hallituksen kanssa komplikaatioita.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.