Mainos

MTK vaatii rahoitustakeita hallitukselta

MTK edellyttää rahoitustakeiden lisäksi hallitukselta vakuutta Etelä-Suomen maatalouden tuen jatkosta.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK vaatii hallitusta varaamaan Etelä-Suomen maatalouden kansalliseen tukeen tarvittavan rahoituksen talousarvioon ja maatilatalouden kehittämisrahastoon.

MTK edellyttää myös hallitukselta vakuutta siitä, että tuen jatko on turvattu vuoden 2007 jälkeen. Järjestön mielestä sanamuoto tuen jatkosta on neuvoteltava valmiiksi komission kanssa. Vasta sen jälkeen MTK on valmis punnitsemaan, onko sopimus hyväksyttävissä, järjestö tiedotti tänään.

MTK:n mukaan Etelä-Suomen maatalouden kansallisesta tuesta saavutettu poliittinen sopimus ei saavuttanut hallituksen ja MTK:n yhteisesti sopimia tavoitteita. MTK:n mukaan hallitus kantaa poliittisen vastuun viljelijöiden toimeentulosta ja maatalouspolitiikan onnistumisesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.