Mainos

MTV koosti avainkohdat turvapaikanhakijoiden oppaista, muun muassa seksuaalisuudesta: "Jokaisella on oikeus sanoa EI"

Turvapaikanhakijoille on tehty oppaita, joissa kerrotaan toimintatavoista Suomessa.

Kuudessa oppaassa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, lainsäädännöstä, työnteosta Suomessa, tasa-arvosta ja seksuaaliterveydestä, normaalista arjesta sekä ruoasta ja ravitsemuksesta.

MTV Uutiset kokosi oppaiden tiivistelmät yhteen. Maahanmuuttoviraston on tehnyt jokaisesta oppaasta eri kielille seitsemän kohdan tiivistelmäversiot, jotka jaetaan ryhmäkeskusteluihin osallistuville vastaanottokeskustelun asukkaille. MTV Uutiset julkaisee jokaisesta tiivistelmästä pienen osan.

Turvapaikanhakijoita varten kehitetty MIELIVOK-hanke pantiin alulle alkuvuonna 2014. Oppaat valmistuivat tänä kesänä, mutta hanke on pantu jäihin, koska turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen poikkeuksellisen paljon. Osa vastaanottokeskuksista on ehtinyt saada materiaalipaketit käyttöönsä.

Yksi hankkeessa alusta asti mukana olleista vastaanottokeskuksista on Oulun vastaanottokeskus. Oulussa ryhmäinfoja on pidetty oma-aloitteisesti jo kauan, nyt käytössä ovat osittain myös uudet oppaat.

– Muutama vuosi sitten tuli ilmi, että asukkaat kaipaavat tietoa. Ja onhan järkevämpää järjestää tulkin avulla asukkaiden omalla kielellä olevia ryhmäinfoja kuin kuormittaa sosiaalitoimen yksilöaikoja siksi, että turvapaikanhakijoilla on paljon kysymyksiä elämisestä Suomessa, kertoo Oulun vastaanottokeskuksen vs. johtaja Jenni Korpikari

Suomen lainsäädäntö

Yksi materiaalipaketeista käsittelee Suomen lainsäädäntöä. Korpikarin mukaan rikoslaista herää kysymyksiä myös arjessa.

– Ne ovat ihan perusjuttuja; joku saattaa ihmetellä, että jos kaupan pihalla on auki oleva polkupyörä, niin miksen saisi sitä ottaa? Sitten me kerromme, että Suomessa on rikoslaissa rangaistavia tekoja. Että jos esimerkiksi vastaanottokeskuksen pihalla olevaa pyörää lainaa hetkeksikin ilman respan lupaa, on kyse varastamisesta.

Suomessa kaikkien tulee noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Laki on jokaiselle ihmiselle sama - kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia.

Liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia tulee noudattaa - poliisi valvoo liikenneturvallisuutta.

Liikennesääntöjen rikkominen sekä päihtyneenä ajoneuvon kuljettaminen ovat rangaistavia tekoja. Toisen omaisuuden ottaminen ilman lupaa (esim. polkupyörän) on varkaus. Toisen omaisuuden rikkominen tahallaan on vahingonteko ja joudut korvausvastuuseen.

Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia ja etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä. Väkivallan eri muotoja ovat esimerkiksi fyysinen, henkinen, seksuaalinen, taloudellinen, sosiaalinen ja uskonnollinen väkivalta. Kulttuurisidonnaista väkivaltaa on mm. kunniaväkivalta ja ympärileikkaus.

Seksuaalinen väkivalta tarkoittaa seksuaalista häirintää ja pakottamista seksuaaliseen tekoon vastoin tahtoa. Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja oikeus sanoa EI! Seksuaalinen väkivalta on Suomessa vakava rikos.

Rikosten tekeminen turvapaikkaprosessin aikana saattaa vaikuttaa turvapaikka-asian käsittelyyn ja oleskeluluvan saantiin sekä jatko-oleskeluluvan saantiin.

Suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri

Vähän aikaa sitten pari Irakista tullutta nuorta miestä pysäyttivät Korpikarin käytävällä. Heille oli tullut riitaa, kun toinen oli provosoivasti haukkunut toisen pojan äitiä.

– Se oli joku tyhmä suunsoitto ollut, mutta jälkikäteen tämä toinen poika kysyi minulta: Mitä sinä olisit tehnyt, jos sinun äitiäsi olisi haukuttu? Sanoin, että olisin päästänyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Suomen sijainti pohjoisessa on aina vaikuttanut täällä asuviin ihmisiin. Neljä vuodenaikaa, talven pimeys ja kylmyys ovat myös maahanmuuttajille merkittäviä tekijöitä sopeutumisessa. Vuodenaikojen vaihtelua pidetään myös rikkautena.

Yleisellä tasolla, Suomi on varsin turvallinen maa elää.

Sotakokemukset heijastuvat edelleen eri tavoin yhteiskunnassa ja täällä käytävässä keskustelussa. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että Suomi ja suomalaiset ovat selviytyneet käymistään sodista hyvin. Nykyään Suomi on osa eurooppalaista ja länsimaista yhteisöä.

1960-luvulta alkaen rakennettu hyvinvointiyhteiskunta takaa kaikille melko hyvät elinolosuhteet. Yhteiskuntaa rahoitetaan kaikilta kerättävien verotulojen avulla. Suomalainen ajattelutapa perustuu keskeisesti yksilön oikeuksiin ja mahdollisuuksiin.

Perheen malli perustuu ydinperheeseen (vanhemmat ja lapset) ja myös lapsilla on omat oikeudet yksilöinä. Suomalainen ajattelutapa perustuu keskeisesti yksilön oikeuksiin ja mahdollisuuksiin. Perheen malli perustuu ydinperheeseen (vanhemmat ja lapset) ja myös lapsilla on omat oikeudet yksilöinä.

Tasa-arvo ja seksuaalisuus

Tasa-arvo ja seksuaalisuus herättävät myös paljon kysymyksiä, ja niistä on siksi koottu oma opas. Korpikari kertoo, että perheiden voi olla aluksi hankala käsittää, että Suomessa naisen asioita ei hoideta miehen kautta.

– Me yritämme pitää huolta siitä, että perheellisillä ja erityisesti vaimoilla on oikeus käydä yksin esimerkiksi sairaanhoitajan luona. Ja ettei vaimon asioita tiedoteta miehen kautta.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskevat kaikkia ihmisiä sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammasta tai sairaudesta, uskonnosta, etnisestä taustasta tai vakaumuksesta riippumatta.

Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on kaikilla. Seksuaalisuus ja seksi eivät ole sama asia.

Seksi on toimintaa. Seksiä voi tehdä yksin tai yhdessä toisen kanssa. Suomessa seksiä voi olla vaikka ei ole naimisissa.

Suomessa nais- tai miespari voi olla avoimesti yhdessä ja perustaa perheen.

Seksiä ei saa tehdä alle 16-vuotiaan kanssa.

Toista ihmistä ei saa nimitellä, koskea, alistaa, pakottaa eikä käyttää seksuaalisesti hyväksi. Myöskään sopimattomia valokuvia tai muita tallenteita ei saa levittää.

Seksuaalinen väkivalta on Suomessa vakava rikos.

Seksuaalinen väkivalta on rikos myös avioliitossa.

On tärkeää pitää huolta seksuaaliterveydestä.

Oikein käytettynä kondomi estää raskauden lisäksi myös seksitautien tarttumisen.

Suomessa raskauden ehkäisy on tavallista ja täysin hyväksyttyä. Vastaanottokeskuksen terveydenhoitajalta tai lääkäriltä saa lisää tietoa seksuaaliterveydestä.

Ruoka, ravitsemus ja oma talous

Yksi oppaista kertoo suomalaisesta ruokakulttuurista, ateriarytmistä, siisteydestä ja taloudenpidosta.

Säännölliset ateriat takaavat sen että päivittäinen ruoasta saatu energia jakautuu tasaisesti päivän mittaan.

Huolehdi hyvästä hygieniasta. Pese kädet aina ennen ruuan valmistusta. Siivoa omat jälkesi, pidä keittiö siistinä ja lajittele roskat.

Itse tehty ruoka on yleensä edullisempaa kuin valmiina ostettu. Suunnittele ruokailusi muutaman päivän tähtäimellä.

Keskitä viikon ruokaostokset muutamaan ostoskertaan. Mene kauppaan ostoslistan kanssa.

Vertaa hintaa ja laatua yksikköhintojen, kilohintojen ja pakkausmerkintöjen avulla. Tarjoustuote ei ole aina edullisin tuote.  

Normaalia elämää

Arkea ja sosiaalisia suhteita käsittelevässä oppaassa puhutaan ravinnon, unen ja toimeliaisuuden tärkeydestä. Turvapaikanhakijoilla on ymmärrettävästi epävarmuutta tulevasta ja painolastia menneestä, joten arjen sujuminen on ensiarvoisen tärkeää kotoutumisessa.  

Arjen hyvinvointi on turvapaikanhakijalle mahdollista, ja turvapaikanhakijat pääosin selviävät hyvin turvapaikkaprosessista.

Epävarmuus, epätietoisuus tulevasta ja menneet tapahtumat voivat painaa mieltä. Tämä on täysin normaalia.

Kaikenlainen toimeliaisuus lisää elämänhallinnan tunnetta, edistää hyvinvointia ja helpottaa kestämään epävarmuutta ja huolia. Ihmisen toimintakykyyn eniten vaikuttava yksittäinen tekijä on uni ja sen laatu.

Uni ei ole pelkkää lepoa, sillä unen aikana aivot käsittelevät aktiivisesti päivän tapahtumia. Normaali unentarve aikuisella on 7-8 tuntia yössä. Aivot ovat ihmisen toiminnan kannalta tärkein elin. Ravinnolla vaikutetaan aivojen toimintaan ja tuetaan yleistä hyvinvointia ja jaksamista. Säännöllinen liikunta ylläpitää ja lisää sekä fyysistä kuntoa että mielen hyvinvointia.

Sosiaalisen tuen saaminen ja antaminen vaikuttavat voimakkaasti ihmisen terveyteen hyvinvointiin.

On tärkeää lähteä rohkeasti ulos huoneestaan jonkin toiminnan pariin päivittäin.

Ystävät, sukulaiset ja puolisot ovat tärkeitä sosiaalisen tuen kannalta. Myös suomalaisesta voit saada luotettavan ystävän.

Kursiivilla olevat tekstit ovat suoria lainauksia Maahanmuuttoviraston ja Väestöliiton yhteistyössä tekemien oppaiden suomenkielisistä tiivistelmistä. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.