Mainos

MTV MEDIA ja Tukikummit ehkäisemään nuorten syrjäytymistä

MTV MEDIA ja Tukikummit-säätiö ovat aloittaneet yhteistyön isosta hyväntekeväisyyshankkeesta nuorten syrjäytymisen estämiseksi.

Kolmivuotisen aiesopimuksen puitteissa MTV3 Uutisten eri sisällöissä annetaan näkyvyyttä Nuorten hyväksi -tukikampanjalle. Yhteistyön tavoitteena on kerätä varoja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja samalla innostaa kansalaisia, järjestöjä ja yrityksiä mukaan hankkeeseen.

MTV MEDIAn vastaavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan mukaan nuorten syrjäytyminen on äärimmäisen vakava asia.

- Meidän sukupolvemme on saanut paljon, siksi onkin aika laittaa hyvä kiertämään, päätoimittaja sanoo.

Tukikummit-säätiön yksi perustajista Hjallis Harkimo pitää tällaista yhteistyötä lupaavana.

- Monet haluaisivat auttaa ja tukea. Tukikummien kautta toiminta on keskitettyä ja saatu tuki menee lyhentämättömänä perille.

Niinistö suojelijaksi

Tukikummit-säätiö sai alkunsa vuonna 2007 Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon yhteisestä huolesta sellaisten nuorten puolesta, jotka uhkaavat pudota yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Säätiön puheenjohtajana toimiva tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut nyt käynnistyvän Nuorten hyväksi -kampanjan suojelijaksi.

- Me kaikki voimme torjua syrjäytymistä. Tukikummit toimii yhdessä kirkon diakoniatyön kanssa ja on tukenut satoja perheitä. On arvokasta, että MTV MEDIA on tarttunut asiaan, presidentti Niinistö toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.