Mainos

MTV:n kirjeenvaihtaja Ranskan kunnialegioonan upseeriksi

MTV:n kirjeenvaihtaja Helena Petäistö on ylennetty upseeriksi Ranskan kunnialegioonassa tänään maan kansallispäivänä.

Aiemmin Petäistö on saanut legioonan ritarimerkin vuonna 2005, yhtenä seitsemästä ulkomaalaisesta. Ulkomaalaisten upseeriylennyksiä Ranskan kunnialegioonassa oli tänä vuonna kaksi, toinen on sveitsiläinen ohjaaja Jean-Luc Bondy.

Ranskan kunnialegioona on maan arvostetuin ja korkein kunniamerkkejä myöntävä ansioritarikunta ja sen perusti keisari Napoleon Bonaparte vuonna 1802 korostaakseen ansioituneisuutta ja saavutuksia tuolloin voimassaolleen periytyvän aatelisritariuden sijaan.

Kunnialegioona on muuttunut Ranskan poliittisissa myllerryksissä mutta pitänyt kuitenkin asemansa. Pariisissa päämajaa ja museota pitävässä kunnialegioonassa on viisi luokkaa ja nimitykset myöntää Ranskan presidentti ministerien ehdotuksesta. Kunnialegioonalaisuuden myöntämisen yksi keskeinen peruste on että saaja on tehnyt palveluksen Ranskalle tai sen ylläpitämille periaatteille.  

Aiemmin kunnialegioonan ritarimerkin ovat saaneet muun muassa elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ja näyttelijä Lasse Pöysti. Upseerinarvon on saanut poliitikko Henrik Lax, komentajan arvon kenraali Gustav Hägglund ja amiraali Juhani Kaskeala.

Suurupseerin arvon ovat saaneet puolestaan Paavo Lipponen ja korkeimman, suurristin komentajan arvon presidentit Martti Ahtisaari, Mauno Koivisto sekä marsalkka Mannerheim vuonna 1939.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.