Mainos

MTV Uutisten toimittaja kansainvälisestä julkisuudesta: Kiva, että on huomioitu

MTV:n Kymmenen uutisissa maanantaina nähty välikohtaus on huomioitu myös maailmalla.

Välikohtaus pääsi mukaan yhdysvaltalaiskanava CNN:n uutisklippiin.

– Ihan kiva, että on huomioitu, sanoo ulkomaantoimittajana toimiva Janne Hopsu.

Maanantainen suora raportti Kreikasta häiriintyi, kun kreikkalaisnainen hyppäsi toimittajan eteen huutamaan Putin-mielisiä lauseita. Hän myös kävi käsiksi toimittaja Janne Hopsuun ja yritti viedä tämän mikrofonin.

Sama nainen on häiriköinyt ainakin uutistoimisto Bloombergin Joe Weisenthalia ja CNN Richard Questia.

– Sattui vain tulemaan kohdalleni, se on oli sattumanvaraista. Olin ainoa, joka juuri sillä hetkellä teki suoraa. Tässä työssä on oppinut huomaamaan, että työnkuvaan kuuluu kaikenlaista, sanoo Hopsu.

Hänen mukaansa muutoin Kreikassa oli varsin rauhallista.

– Siellä oli vain tämä rouva, joka odotti hyvää hetkeä iskeä suoraan lähetykseen, hän sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.