Mainos

Tervetuloa vuosi 2016 – uudenvuodenyönä myös upeita revontulia

MTV Uutiset seurasi uudenvuodenaaton juhlintaa hetki hetkeltä.

Päivitimme tietoja poliisilta ja pelastuslaitoksilta eri puolilta Suomea.

Poimimme mukaan myös lukijoidemme kuvia juhlinnasta ja tunnelmasta.

Kuvia voi yhä lähettää kuvat@mtv.fi

6:00

MTV Uutisten uudenvuodenyön liveseuranta päättyy. Hyvää uutta vuotta kaikille!

5:55

Poliisi kertoo lukuisista kiinniotoista ja väkivaltarikoksista yön ajalta. Hämeen poliisin mukaan pahoinpitelyjä on sattunut niin ravintoloissa, kaduilla kuin kodeissakin. Vakavammilta välikohtauksilta on kuitenkin vältytty.

4:30

Juhlinta on pitänyt poliisin kiireisenä eri puolilla Suomea. Helsingin poliisista arvioidaan, että uusivuosi on sujunut perinteisen vilkkaasti.

2:18

Ainakin kuusi ihmistä on saanut silmävammoja uudenvuoden ilotulituksissa. Ainakin kolmen vammat ovat vakavia.

01:38 Hyvinkäällä päästiin ihailemaan uudenvuodenyönä myös revontulia.

01:19 Helsingin Senaatintorin uudenvuodenjuhlaa vietettiin  pikkupakkasessa. Paikalle saapui poliisin arvion mukaan yli 35 000 ihmistä ja tuhansia torin lähiympäristöön. Lasten uusivuosi keräsi Suvilahden Kattilahalliin yhteensä noin 2500 juhlijaa.

00:03 Vuosi on vaihtunut. Tervetuloa vuosi 2016!

23:43 Olenko pelon sokaisema vai rohkean suvaitsevuuden toteuttaja, kysyi Helsingin piispa Irja Askola uudenvuodenpuheessaan itseltään ja kaikilta muilta suomalaisilta. Koko juttu luettavista tästä

23:34 Uudenvuoden ilotulitteista ei toistaiseksi ole tiedossa vakavia onnettomuuksia.

Raketeista syttyneitä pieniä paloja on kuitenkin jouduttu sammuttamaan esimerkiksi Oulun Kaijonharjussa, jossa parvekkeelle lentänyt ilotulite sytytti roskia palamaan. Kuopiossa puolestaan Männistön nuorisotalon alapuoliseen tilaan oli ilmastointiaukosta päätynyt ilotulite.  

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin silmätautien päivystyspoliklinikalle ei puoli yhdentoista aikaan illalla ollut tullut yhtään ilotulitteista silmävamman saanutta.  

23:31 Lukijamme ovat lähettäneet komeita iltulituskuvia. Tämä räiske tulee Lappeenrannasta.

23:19 Myös täällä toimituksessa nostettiin malja vuoden vaihtumiselle. 

23:15 Toimittajamme Antti Mälkönen haastatteli Ville Valoa hotelli Tornin katolla hetki sitten Kymmenen uutisissa.

22.20 Ville Valo kertoi uudenvuoden vietostaan Kymmenen uutisissa. Ja samalla antoi uudenvuoden lupauksen:

22:02 Raketit jo paukkuvat, mutta vielä muutama tunti kovimpaan tulitukseen. Muistakaahan ne suojalasit. "Ilotulittaa saa uudenvuoden yönä,kunhan muistat suojalasit päähän lyödä. Suuntaa raketti taivaalle, eläkä naapurin naamalle", runoili Oulu-Koillismaan pelastuslaitos. 

21:15 Lomamökki paloi asuinkelvottomaksi Pyhätunturin lähettyvillä Pelkosenniemellä. Uudenvuodenaaton iltana Kortekankaantiellä syttyneessä palossa kuoli lomarakennuksessa ollut koira.  Palon syttyessä 70-neliöisessä mökissä ei ollut ihmisiä. Syttymissyystä ei ollut illalla vielä tietoa.

Palon syttyessä 70-neliöisessä mökissä ei ollut ihmisiä.

20:45 Oulussa Kaijonharjussa kerrostalon parvekkeelle ammuttu ilotulite sytytti illalla pienen palon noin kahdeksan aikaan. Ilotulite oli ammuttu toisessa kerroksessa sijaitsevalle parvekkeelle, jossa se oli sytyttänyt palamaan roskia. Palo ei kuitenkaan levinnyt rakenteisiin, eikä siitä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja

20:00 Liikenteenohjauslaitteessa Espoon Kauklahdessa oleva vika myöhästyttää rantaradalla kulkevia junia, kertoo Liikenneviraston rataliikennekeskus.  

Helsingin ja Turun väliä liikennöivät kaukojunat voivat myöhästyä vian vuoksi enintään 30 minuuttia. 

19:13 Helsingin Suvilahdessa on vietetty lasten uudenvuodenjuhlaa. Äsken alueella nähtiin komea ilotulitus.

19:04 Satakunnan pelastuslaitos muistuttelee suojalasien käytöstä. – Juhlikaa niin, että meitä tai poliisia ei tarvitse kutsua paikalle!


18:36 Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on heittäydytty lyyriseksi...

18:31 Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pohtii Twitterissä sädetikkuasiaa...

18:25 Helsingin pelastusasemalta kerrotaan, että alkuilta on sujunut hyvin rauhallisesti. – Odottavalla kannalla ollaan, sanoo päivystävä palomestari Jani Pitkänen MTV Uutisille.

18:06 Itä-Suomen poliisi on julkaissut Facebook-sivuillaan kätevän kaavion, josta voi tarkistaa ilotulitteita muun muassa ilotulitteita koskevat määräykset ja ne rangaistukset, joihin laiminlyönnit voivat johtaa.

18:05 Elintarvikeliikkeet ja Alkot sulkevat nyt ovensa. 


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.