Mainos

MTV:n tietojen mukaan Sipilän hallitus pohtii hankintatukea sähköautoille

Sipilän hallitus suunnittelee MTV:n tietojen mukaan määräaikaista hankintatukea sähköautoille osana ilmasto- ja energiastrategiaa.

Hankintatuella yritetään kannustaa ihmisiä ostamaan uusiin teknologioihin perustuvia sähkö-, vety- ja kaasuautoja. Sähköautojen myynti on edelleen hidasta ja niiden osuus uusista autoista on vain prosentin luokkaa.

Hallitus pyrkii muutenkin nopeuttamaan huomattavasti autokannan uusiutumista. MTV:n tietojen mukaan yhtenä keinona on esillä autoverotuksen keventäminen vähäpäästöisiltä autoilta.

Autoveron keventämiseen löytyisi helpommin rahaa, jos liikenneväylien hoito, ylläpito ja kehittäminen siirtyisi valtion liikenneväyläyhtiön tehtäväksi. Päätökset LIVE-yhtiön perustamisesta tehdään kuitenkin vasta myöhemmin, kun selvitykset siitä ovat valmistuneet.

Tieliikenteestä syntyy noin viidennes Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. EU asetti kesällä Suomelle erittäin tiukat päästöleikkausvelvoitteet, joten hallitus joutuu kiristämään omia tavoitteitaan.

Sähköautoilun suosimisen lisäksi hallitus pyrkii nostamaan biopolttoaineiden osuutta bensassa ja dieselissä. Ylen tietojen mukaan hallitus pohtii esitystä, jossa uusiutuvaa polttoainetta olisi polttonesteestä 33 prosenttia vuonna 2030. Tämä edellyttäisi uusien biojalostamoiden rakentamista. 

Hallitus neuvottelee esityksistä tänään Kesärannassa, ja eduskuntaan ilmasto- ja energiastrategia on määrä tuoda marraskuun lopulla. Aikataulu on niin kireä, että hallituksen pitää löytää sopu kiistakohtiin jo tämän viikon aikana.

Aiemmin hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa on puhuttanut etenkin suunnitelmat kieltää kivihiilen käyttö. Katso aikaisemmat uutisvideot aiheesta.




Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.