Mainos

MTV Uutiset Särkänniemessä: "Tunnelma odottava"

Särkänniemessä on käynnissä delfiinien siirto-operaatio, josta huvipuisto ei ole tiedottanut mitään.

MTV Uutisten kuvaaja Joona Vainio kertoo, että huvipuiston edustalla on noin viisikymmentä ihmistä.

– Monet kuvaavat aidan läpi ja odottavat, että mitä tässä nyt tapahtuu, Vainio kertoo

Delfinaarion edessä on yksi rekka, joka on lähes kiinni delfinaariossa. Rekan ja delfinaarion välissä on näköeste.

– Toinen rekka odottaa tässä ulkopuolella. Tunnelma on rauhallinen ja odottava, Vainio kuvailee.

Sisä-Suomen poliisi on vahvistanut MTV Uutisille, että kyseessä on delfiinien siirto-operaatio. Särkänniemi ei ole tiedottanut asiasta mitään. 

Animalia: Yhtiö on lopettanut yhteydenpidon

Eläinoikeusjärjestö Animalia kertoo saaneensa tiedon delfiinien mahdollisesta siirrosta viime yönä.

– Olemme keskustelleet useasti Särkänniemen kanssa ja jääneet siihen luuloon, että siirrosta keskusteltaisiin avoimesti. Särkänniemi on myös aiemmin luvannut julkisesti, että tiedottaa asiasta heti kun on jotain tiedotettavaa. Nyt Särkänniemessä on täysi siirto käynnissä samaan aikaan, kun yhtiön johto on kadonnut maan alle ja lopettanut kaiken yhteydenpidon, järjestön toiminnanjohtaja Mai Kivelä sanoo tiedotteessa.

MTV Uutiset kertoi kesäkuussa, että eläinpuiston Särkänniemen delfiineille on myönnetty siirtolupa kreikkalaiseen eläinpuistoon, joka ei eläinsuojelujärjestöjen mukaan täytä eläinten hyvinvointivaatimuksia. Kreikan vihreä puolue on vienyt eläinpuistoa pyörittävän yrityksen oikeuteen delfiinien laiminlyömisestä jo vuosia aiemmin.

MTV Uutiset on seurannut delfiinien ympärillä käytyä keskustelua pitkään. Katso videot:



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.