Mainos

MTV Uutislive klo 15: Ilmastosopu syntyi – kallistuuko energia?

EU-johtajat ovat sopineet kasvihuonepäästöjen vähentämisestä vähintään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Sopimus on herättänyt tuoreeltaan paljon kommentteja puolesta ja vastaan.

MTV Uutislivessä kello 15 selvitetään, mitä vaikutuksia uusilla päätöksillä on Suomelle ja tavalliselle kuluttajalle. Nouseeko esimerkiksi energian hinta nyt tehtyjen päätösten johdosta?

Studioon Peter Nymanin vieraaksi saapuu Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta.

Suomi jäämässä jälkeen tieteen huippumaista 

MTV Uutislivessä käsitellään tänään myös suomalaista tieteen tilaa ja tohtoreiden ylikoulutusta.

Korkeasti koulutettujen työttömien joukko on kasvanut rajusti, jopa 30 prosenttia viime vuodesta.

Samaan aikaan Suomen tieteen tila on jäämässä yhä enemmän jälkeen muista maista, selviää tänään julkaistusta Suomen Akatemian raportista. Kuinka kauaksi tiedemaailman huippumaat ovat jo karanneet? Uhkaako tilanne kilpailukykyämme?

Tiedemaailman tulevaisuudennäkymistä MTV Uutislivessä keskustelevat Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila ja Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Jari Konttinen.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.