Mainos

MTV Uutislive klo 15: Mistä on hyvä lukio tehty? Etelä-Suomi odottaa lumisadetta

Suomen parhaat lukiot löytyvät maaseudulta. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on selvittänyt, mikä on lukioiden tuottama ”arvonlisä” ylioppilastutkinnon tuloksiin.

Tutkimuksen keskeisin tulos on, että kunakin vuonna parhaiden ja huonoimpien lukioiden välillä näyttää olevan merkittäviä laatueroja.

Yksi lukiovertailuissa pärjänneistä on Leppävirran lukio, jonka rehtorin Juha Aleniuksen mietteitä lukionsa arjesta ja lukiovertailuista kuullaan MTV Uutislivessä kello 15.  

MTV Uutisliven studiossa Mari Sarolahden vieraaksi saapuu Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto Alhoniemi. Hänen kanssaan pohditaan muun muassa sitä, minkälainen merkitys lukiorankingeilla ylipäätään on. Mitä hyvin pärjänneissä lukioissa tehdään oikein? Miten opiskelijoiden lähtötaso vaikuttaa ylioppilastutkintotuloksiin?

Etelä-Suomi odottaa lunta perjantairuuhkaan

MTV Uutislive odottaa yhdessä koko eteläisen Suomen kanssa lunta parhaaseen perjantai-iltapäivän ruuhkaan. MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo lähetyksessä viimeisimmät sääkuviot.

Käymme myös vaihtamassa talvirenkaita. Tänään on nimittäin viimeinen päivä, jolloin laki sallii ajamisen kesärenkailla. Helsinkiläisessä renkaidenvaihtopisteessä mattimyöhäisistä syntyi parinsadan metrin jono.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.