Mainos

MTV Uutislive klo 15: Taistelijana Ukrainassa - suomalaistaustainen mies kertoo tarinansa

MTV Uutiset on saanut erikoishaastattelun Ukrainan taisteluissa mukana olleelta suomalais-ruotsalaiselta mieheltä.

MTV Uutislivessä klo 15 kuullaan miehen oma kertomus matkastaan Ukrainaan. Mikä saa ihmisen lähtemään sotaan, millainen ihminen sieltä palaa, jos palaa ollenkaan?

Studiossa Mirja Sipisen kanssa aihetta pohtii maanpuolustuskorkeakoulun avustava tutkija Juha Saarinen.  

Miten tällaisia vapaaehtoistaistelijoita käytännössä värvätään ja houkutellaan? Onko toiminta järjestäytynyttä?

Entä miten sopeudutaan kohdemaassa? Koulutetaanko vapaaehtoisia sotilaallisesti vai lähetetäänkö heidät suoraan taisteluihin? Syyllistyvätkö sotaan lähtijät rikokseen siinä vaiheessa, kun he päättävät lähteä vaikkapa Ukrainaan? 

Kymmenen vuoden loikka avaruuteen 

Kymmenen vuotta sitten avaruuteen laukaistun Rosetta-luotaimen matka huipentuu illalla, kun sen laskeutumisalus pääsee komeetan eli pyrstötähden pinnalle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun komeettaa päästään tutkimaan näin läheltä.

Luotaimessa on runsaasti suomalaista tekniikkaa ja osaamista.

MTV Uutislivessä nähdään komeetta, Ilmatieteenlaitoksen luotaimeen rakentama massamuisti ja tutkimusprofessori Minna Palmroth.

Hänen kanssaan keskustellaan muun muassa siitä, kuinka tärkeää avaruushankkeissa on olla mukana, mitä luotain komeetasta tutkii ja olisiko ihmisellä joskus mahdollisuus asuttaa kaukaisempaa avaruutta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.